Jamie Ford: Hotelli Panama

"Seattle 1942. Kiinalais- ja japanilaiskorttelin erottaa legendaarinen tapaamispaikka, Hotelli Panama. Sen kulmilla tapaavat salaa myös teini-ikäiset Henry ja Keiko – kunnes nupullaan oleva, kielletty rakkaus katkeaa traagisella tavalla Keikon perheineen joutuessa keskitysleirille. Neljänkymmenen vuoden kuluttua kohtalo johdattaa heidän polkunsa jälleen yhteen. Tätä liikuttavan kaunista, historiallisesti tarkkaa tarinaa kertoo vanha, leskeksi jäänyt Henry." Kuvaus lainattu täältä.

 Tylsää lainata kustantajan tekstiä, mutta juuri nyt ei ole aikaa enempään ja tämä hyvä lukuromaani meinasi jo muutenkin unohtua täältä. Pyrin parempaan seuraavan kirjan kohdalla.

H. E. Bates: Oi ihana toukokuu

Oi ihana toukokuu ei varmasti paljon esittelyä kaipaa. Monet ovat sen lukeneet tai nähneet TV-sarjana. En ole katsonut sarjaa kokonaan, vaikka katsonkin paljon eri sarjojen DVD-bokseja. Minulla ei ollut ennen lukemista paljon ennakko-odotuksia kirjasta.

Tämä olisi voinut olla parempi lukunautinto keväällä tai kesällä. Tunnelma kirjassa on ihanan kesäinen ja lämpöinen, mutta huonon kesän jälkeen se saa vain kovemmin odottamaan ensi kesää. Olen niin vahvasti kesäihminen ja inhoan pimeyttä, kylmyyttä ja kaamosta.

Jossain tämä oli luokiteltu huumoriksi, mutta ei tämä minkään naurua hersyyttävä minulle ollut. Mamman helähtävät naurunpurskahdukset alkoivat jossain vaiheessa ärsyttämään. En myöskään pitänyt Papan suhtautumisesta tosiin naisiin. Saatan olla tylsä tosikko tai vanhanaikainen, mutta minä en ainakaan katsoisi hyvällä, jos oma aviopuolisoni puristelisi tai suutelisi muita naisia. Papa ja Mamma eivät tosin ole naimisissa, mutta silti.

Alussa Charley menee kuin pässi narussa Larkinien pyörityksessä, mutta oppii pian talon tavoille. Taloushallinnon ihmisenä minua harmittaa Papan suhtautuminen verotukseen. Ei veroilmoitus niin monimutkainen ole. Ja millä kaikki yhteinen rahoitettaisiin, jos kukaan ei maksaisi veroja? Papalla tuntuu olevan tosi hyvä viinapää. Itse sammuisin alta aika yksikön hänen coktailleistaan. Muut perheenjäsenet jäivät minulle hieman etäisiksi.

Oi ihana toukokuu ei jättänyt kylmäksi ja oli kevyttä luettavaa, mutta ei nostattanut suuria tunteita lukemisen jälkeen.

John Irving ja Paul Auster

En ole lukenut kummaltakaan herralta ikinä mitään. Sitten kun saan tämän hetkisen lukupinon kahlattua on aika täyttää se sivistyksen aukko. Molemmilta löytyy paljon tuotantoa kirjastosta, niin jos tykkään on ainakin mistä lukea seuraavaksi. :)

Mutta mistä aloittaa? Haluaisin teiltä rakkaat kirjojen ystävät kommentteja ja mielipiteitä! Kiitos niistä etukäteen. <3

John Irving

 

Paul Auster 

Jodi Picoult: Koruton totuus

"Pennsylvanian amish-yhteisön idyllinen rauha järkkyy, kun erään maatalon navetasta löytyy vastasyntyneen vauvan ruumis. Tapaus järkyttää koko Lancasterin piirikuntaa, mutta poliisitutkinnassa paljastuu jotain vieläkin tyrmistyttävämpää: aihetodisteiden valossa näyttää siltä, että vauva on surmattu ja että sen on tehnyt lapsen oma äiti, kahdeksantoistavuotias naimaton amishtyttö. Tapaus osoittautuu kovaksi pähkinäksi myös suurkaupungin juristille, joka astuu myrskyn silmään puolustamaan nuorta Katie Fisheriä.

Kun asianajaja Ellie Hathaway tulee amishien pariin, kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön. Ensi kertaa nousujohteisen uransa aikana Ellie joutuu tekemisiin täysin omastaan poikkeavan oikeusjärjestelmän kanssa. Hänen pitää tunkeutua syvälle "maan hiljaisten" maailmaan, ennen kuin hän pystyy lähestymään Katieta tämän omilla ehdoilla. Mutkikasta vyyhteä selvittäessään Ellie joutuu kasvokkain myös omien pelkojensa ja toiveidensa kanssa, kun hänen elämäänsä ilmestyy mies menneisyydestä."
Kuvaus lainattu täältä.

Minua harmittaa suunnattomasti, että Jodi Picoultilta on suomennettu vain kolme romaania. Miksi ihmeessä? Hänhän on julkaissut vaikka mitä mielenkiintoisen kuuloista. Eivätkö ihmiset lue tarpeeksi hänen kirjojaan? Yritin itse asiassa tutkia asiaa Kariston sivuilta, mutta en saanut aikaiseksi yhteydenottoa.

Koruton totuus on aiheeltaan mielenkiintoinen ja siinä oli otteessaan pitävä juoni. Kulttuurien väliset erot tulevat tässä hienosti esiin. Ennen tätä en ollut lukenut mitään amishien kulttuuriin liittyvää. Kirjassa oli muutamia kirjoitusvirheitä, mutta en enää muista mistä sanoista oli kyse.

Suosittelen Jodi Picoultia, jos et ole häneltä mitään lukenut. Haluan kiittää erityisesti Susaa, koska hänen bloginsa kautta taisin pongata Picoultin kirjat. Kiitos myös muille bloggaajille kymmenistä ellei sadoista lukuvinkeistä, jotka olen blogienne kautta löytänyt!

Täytyy jonkun aikaa säästellä Yhdeksäntoista minuuttia-kirjaa. Haluan varata sille hyvän hetken.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Renée Michel on 54-vuotias leskirouva, joka pyrkii olemaan kuin ei olisikaan. Hän lyhyt, pyylevä, harmaa ja vetäytyvä. Todellisuudessa hän on älykkäämpi kuin päälle päin näyttää. Hän toimii pariisilaisen suuren talon ovenvartijana seuranaan kissansa Leo. Talon siivooja Manuela on hänen ainut ystävänsä hienostoväen keskellä. Ylemmässä kerroksessa asuu Paloma Josse, vetäytyvä ja pohdiskeleva poika. Hän tekee 13-vuotissyntymäpäivänään ratkaisevan päätöksen. Taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu. Kakuro näkee Renéen kuoren alle ja lesket ystävystyvät. He ovat kiinnostuneita samoista asioista kuten Leo Tolstoin Anna Kareninasta. 

Kirjassa keskeistä on mielestäni ystävystyminen ja elämän nopeat käänteet. Tartuin tähän blogimaailman kehujen perusteella, mutta ainakaan minulta tämä ei saa suurta suitsutusta. En jaksanut oikein innostua filosofisista pohdinnoista, joita kirjassa oli riittämiin. Olen ehkä tyhmä, mutta kun en tajunnut tämän kirjan vetovoimaa. Kieli on kaunista ja jaksoin tämän kyllä loppuun lukea, mutta en löytänyt tästä sellaista, mikä motivoisi lukemaan uudestaan. Onneksi tämäkin kirjastosta lainattu. Ei tällaista siis minulle. Kannesta täytyy kuitenkin antaa kehuja. Minulle tulee siitä mieleen Michael Powellin työt.

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Jos olette ihmetelleet blogini hiljaisuutta se johtuu tästä tiiliskivestä. En lukenut rinnalla mitään muuta niin ei ole ollut kirjoitettavaa. Vaikka muu lukeminen on ollut jäissä tähän käytetty aika ei harmita. Fantasian ystävänä tämä oli minulle osuvaa luettavaa. Muut osat ajattelin lukea niin, että luen rinnalla muutakin.

Juonta en ryhdy tässä tavoistani poiketen tarkemmin selittämään. Tästä on kirjoitettu niin paljon, että jokainen tästä kiinnostunut on varmasti jossain määrin tarinasta perillä. Hyvä teksti löytyy esimerkiksi täältä. Siellä on linkit monien muiden bloggaajien hienoihin teksteihin. En ole niitä kaikkia lukenut, mutta jotenkin tuntuu ettei minulla ole paljon lisättävää.

Luin Valtaistuinpelin kuvitetun painoksen ja mielestäni Petri Hiltusen kuvitus on todella hieno ja tunnelmaa luova. Tarinassa on useampi suku ja paljon henkilöitä. Tämän vyyhdin selkeyttämiseksi kirja sisältää kattavat liitteet, mutta niihin en juuri tutustunut. Kappaleet on nimetty eri sukujen keskeisten henkilöiden mukaan ja se helpottaa tarinan seuraamista ja toimii hyvin. Jotkut kohdat olivat mielenkiintoisempia kuin toiset, mutta kun seuraavan kappaleen keskiössä on suosikkisi mielenkiinto pysyy yllä. Minulla ei ollut missään vaiheessa tunnetta, että lopettaisin lukemisen kesken, vaikka toisaalta ymmärrän miksi tällaiset eeppiset tarinat eivät kaikkiin uppoa. Laajuus tekee tästä aikaa vaativan. Tämä ei ole huonon ympäristön luettavaa. Esimerkiksi appivanhempieni luona en oikein päässyt eteenpäin, kun koko ajan tuli pieniä keskeytyksiä. Kirja painaa todella paljon eikä sitä ole helppo lukea esimerkiksi automatkalla.

Nyt odotan toista osaa innolla kirjastosta. Mutta välissä taas tulossa jotain ihan muuta.  

Janice Y.K.Lee: Pianotunnit

Pianotunnit päätyi lukulistalleni muiden blogien kautta, kuten moni muukin lukulistani kirja. Minua innosti kirjan tapahtumapaikka Hongkong ja toinen maailmansota. Tämä on muuten jo kolmas tänä vuonna lukemani kirja, johon piano liittyy tavalla tai toisella.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla 1940- ja 1950- lukujen Hongkongissa. 1950-luvun päähenkilö on Claire Pendleton, joka on tullut Hongkongiin tuoreen aviomiehensä Martinin työn takia. Martin on luotettava, mutta tylsä. Claire on aikaisemmin kotonaan Englannissa soittanut pianoa ja päätyy opettamaan kiinalaisen hienostoperheen, Chenien tytärtä.

1940-luvun päähenkilö on Will Truesdale, englantilaismies, joka tutustuu valovoimaiseen seurapiirikuningattareen Trudy Liangiin. Willille avautuu Trudyn kanssa uusi maailma seurapiirien keskellä. He rakastuvat, mutta sota tulee heidän väliinsä, kun japanilaiset miehittävät Hongkongin 1941. Trudy ei halua lähteä Hongkongista sotaa turvaan ja Will joutuu pakkotyöleirille. Trudy yrittää selvitä sillä aikaa serkkujensa Dominickin ja Victor Chenin kanssa. Sota vaikuttaa heidän suhteeseensa ja kaikki tekevät valintojaan.

Will ja Clare tutustuvat, kun Will on sodan jälkeen Chenien autonkuljettajana. Will on vaitonainen salaperäisestä menneisyydestään ja vähitellen Clarelle paljastuu asioita, jotka kietovat heidän tarinsa yhteen. Claren itsenäistyminen ja sopeutuminen Hongkongiin ovat myös tarinassa seurattavia asioita.

Lukemisen jälkeen tuli vähän tyhjä olo. Olin ensin hieman pettynyt, koska kuvittelin tarinan perinteisemmäksi rakkaustarinaksi. Noin vuorokausi lukemisen jälkeen maku kirjasta on kuitenkin parempi. Kirja on hyvä lukuromaani, mutta en oikein osaa edes sanoiksi pukea, minkä takia tämä ei minulle ollut ihan täydellinen kirja. Suosittelen kuitenkin, jos et ole lukenut.