sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Ghana ikuisesti on perhetarina Sain perheestä, vaikka sitä aikaa, kun perhe on yhdessä ei juuri kuvatakaan. Kweku Sai syntyy Ghanan köyhiin oloihin, mutta päätyy opiskelemaan lääketiedettä Yhdysvaltoihin lahjakkuutensa ansiosta. Hänen vaimonsa on nigerialainen Fola. Fola keskeyttää hyvin sujuneet lakiopintonsa, että Kweku saisi toteuttaa unelmansa. Folalle riittää Kwekun unelman toteutuminen. Onhan hän todella lahjakas kirurgi. Perheeseen syntyy neljä lasta Olu, Kehinde, Taiwo ja Sadie.
Perheonni särkyy, kun Kweku jättää perheensä ja lähtee. Hän on ajautunut muutaman vuoden aikana vararikkoon ja sen vuoksi kestämättömään häpeään. Seurapiirien arvostama potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle. Hän yrittää omaisten painostamana leikkausta, vaikka tietää jo valmiiksi ettei potilasta voi mitenkään pelastaa. Kweku menettää työnsä ja oikeustaistelussa rahansa. Kweku jättää perheensä oman onnensa nojaan. Perhe kokoontuu yhteen seuraavan kerran vasta kun selviää, että Kweku on kuollut kotonaan Ghanassa.
Lukiessa tätä petyin tai hämmennyin, kun huomasin, että en erityisemmin pidä kirjasta, josta monet ovat pitäneet. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa tai en ymmärrä tarinaa kunnolla, kun en tavoita sitä jotakin.
Tarina on minusta aika tavallinen, vaikka ahdistuinkin lasten sedän takia ja koin mielipahaa heidän ongelmistaan. Kerronta ei ole tavallisen suoraviivaista, kun asioita paljastetaan lukijalle pikku hiljaa ja hypitään ajasta ja paikasta toiseen. Mielestäni se vaatii kirjoittajalta todellista taitoa esittää asioita niin ettei kaikkea avata heti suoraan lukijan silmien eteen. Se haastaa myös lukijan ajattelemaan enemmän ja pitää lukijan otteessaan. Kirjan kieli on runollista. Pitkiä ja lyhyitä lauseita, vaihtuvia näkökulmia ja hyppimistä. Kaikki tämä yhdistettynä minulle tuli valitettavasti raskas olo. Lukukokemus oli kokonaisuudessaan raskas, hidas ja vähän jumittava.
Suomennoksessa kuuluu lukijan oma ääni. Se ääni ei vain ole minulle täydellinen. Olisin toivonut afrikkalaisuuden näkyvän kirjassa vielä enemmän. Jossain vaiheessa täytyy ehtiä lukemaan Adichien tuotantoa, kun en ole lukenut häneltä vielä mitään. Saatan tulevaisuudessa kokeilla Selasia uudelleen.
**
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Herman Koch: Lääkäri
Marc Schlosser on yleislääkäri. Hän pitää vastaanottoa, jossa potilaalle on riittävästi aikaa, pyrkii vastaamaan potilaan toivomalla tavalla ja kirjoittaa tarvittaessa reseptin tai lähetteen erikoislääkärille. Hänellä on vaimo Caroline, ja kaksi tytärtä. Hänet kutsutaan valvontalautakunnan eteen hoitovirheen takia. Näyttelijä Ralph Meier, perhetuttu ja potilas on kuollut. On kuitenkin mahdollista epäillä ettei kyseessä ollut hoitovirhe vaan harkittu valinta olla toimimatta niin kuin pitäisi. Olihan Marcilla hampaankolossa Ralphia kohtaan, joka katseli tämän vaimoa himoitsevasti ja entäs tapahtumat Meierin pariskunnan kesähuvilalla, jonne Schlosserin perhe oli kutsuttu viettämään lomaa?
Tarinaa kerrotaan Marcin silmin ja tapahtumat avautuvat lukijalle lopulta hyvinkin avoimesti ja rehellisesti. Kun uskoo vakaasti johonkin ihminen voi tehdä mitä vain koston voimalla, vaikka lopputulos ei olisikaan omaksi eduksi.
Kirjoittaminen tänne blogiin viivästyi, kun selkä jämähti ja katselin helmikuussa muutenkin ahkerasti olympialaisia. En muista enää kaikkia kirjan herättämiä ajatuksia. Luin Herman Kochin Illallisen viime vuonna, mutta en kirjoittanut siitä. Tänä vuonna kommentoin Katrin postaukseen Illallisesta seuraavasti: Luin tämän viime vuonna. Mielestäni kokonaisuus oli ihan kiva, mutta ei tämä mikään järisyttävä ollut. Jotain kertoo sekin etten muista tästä enää juuri yhtään mitään. Ajattelin kuitenkin lukea Lääkärin tänä vuonna. Lainasin tähän kommenttini, koska nyt tuntuu valitettavasti samalta, kun Lääkärin lukemisesta on parisen viikkoa. Lukihan sen mielellään, mutta en tule muistamaan tätä mitenkään erityisenä kirjana. Henkilöt eivät tuntuneet läheisiltä eikä mikään ollut erityisen kiinnostavaa.
**
Tarinaa kerrotaan Marcin silmin ja tapahtumat avautuvat lukijalle lopulta hyvinkin avoimesti ja rehellisesti. Kun uskoo vakaasti johonkin ihminen voi tehdä mitä vain koston voimalla, vaikka lopputulos ei olisikaan omaksi eduksi.
Kirjoittaminen tänne blogiin viivästyi, kun selkä jämähti ja katselin helmikuussa muutenkin ahkerasti olympialaisia. En muista enää kaikkia kirjan herättämiä ajatuksia. Luin Herman Kochin Illallisen viime vuonna, mutta en kirjoittanut siitä. Tänä vuonna kommentoin Katrin postaukseen Illallisesta seuraavasti: Luin tämän viime vuonna. Mielestäni kokonaisuus oli ihan kiva, mutta ei tämä mikään järisyttävä ollut. Jotain kertoo sekin etten muista tästä enää juuri yhtään mitään. Ajattelin kuitenkin lukea Lääkärin tänä vuonna. Lainasin tähän kommenttini, koska nyt tuntuu valitettavasti samalta, kun Lääkärin lukemisesta on parisen viikkoa. Lukihan sen mielellään, mutta en tule muistamaan tätä mitenkään erityisenä kirjana. Henkilöt eivät tuntuneet läheisiltä eikä mikään ollut erityisen kiinnostavaa.
**
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)