Jennifer Worth kertoo muistelmissaan ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa, Nonnatus Housessa 1950-luvun Lontoon East Endissä pahamaineisella slummialueella. Koulutuksen saaneita kätilöitä kunnioitetaan alueen maineesta huolimatta, matkaaminen potilaan luokse polkupyörällä on turvallista. Kirjassa on paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja nunnat ovat värikkäitä persoonia. Minulla ei ole ainakaan vielä omia lapsia ja lukiessani mietin monta kertaa, että onneksi ei tarvitse synnyttää kotona. Tuohon aikaan ihmiset halusivat synnyttää kotona, mikäli kotiolosuhteet sen sallivat ja pelkäsivät sairaaloita. Lääkäri kutsuttiin usein vain vaikeissa synnytyksissä paikalle auttamaan. Prostituutiosta kertova osuus oli pysäyttävä. Tarinat erilaisista perheistä ovat elämänmakuisia ja koskettavia. Varsinkin pieni keskospoika oli liikuttava, koska itsekin olen syntynyt keskosena, vaikka en ollut läheskään niin pieni kuin se poika.
Innostuin tästä muistelmateoksesta, kun näin mainoksen YLE1-kanavalla helmikuussa alkavasta sarjasta. Sitten bongasin kirjan, jonkun bloggaajan blogista ja laitoin varaukseen kirjastosta. Prismassakin tätä hypistelin, mutta onneksi en omaksi hankkinut. Kirja oli hyvä ja aihe kiinnostava, mutta pienet asiat häiritsivät. Minulla on viime aikoina ollut varmaan kevätväsymystä, jotenkin kirjan fonttikoko edesauttoi sitä, että minua alkoi nukuttamaan kesken lukuhetken. Lukeminen vei kauemmin kuin ajattelin ja joku kolahdus jäi puuttumaan, mutta vaikeaa eritellä, että mikä. Kun isosiskoni näki kirjan hän kysyi, että miksen katso sarjaa lukemisen sijaan, että sarja on kuulemma hyvä. Olin jo kirjaa odottaessa päättänyt, että luen kirjan ennen sarjan katsomista. Sarjan kaikki jaksot ovat tällä hetkellä tallennettuina digiboksissa. Onko teistä sarja katsomisen arvoinen?
**½
