Alex Capus: Léon ja Louise

Yleensä en lue kirjoja uutuuksina. Laskeskelin, että minulla on tällä hetkellä reippaat 30 vanhempaa kiinnostavaa kirjaa lukematta. Muutamista uutuuksista olen toki tehnyt varauksen. Tämäkin kirja lähti mukaani vahingossa, kun kävin naapurikunnan kirjastossa. Siellä oli paljon kiinnostavaa valmiiksi hyllyssä ja tälläkin uutuudella olisi ollut kuukauden laina-aika. Tämä kirja ei ollut listattuna mielenkiintoiset uutuudet postauksessani, mutta olin blogien kautta tästä kuullut. Kirjan kansi on kaunis, aihe kiinnostava ja kirja vaikutti nopealukuiselta. Samalla loistava mahdollisuus lukea jotain ranskalaista. Lisäksi tarina pohjautuu kirjoittajan isoisän tarinaan.


Kirja alkaa tarinan lopusta. Perhe ja läheiset ovat kokoontuneet Léon La Gallin hautajaisiin Notre Damen katedraaliin. Pappia odotellessa kirkkoon ilmestyy pieni naishahmo, Louise Janvier. Hän on Léonin todellinen rakkaus. Nainen, johon liittyy paljon muistoja ja haaveita menneisyydestä.

Léon ja Louise tapasivat toisensa ennen 1. maailmansotaa sattumalta. Léon on pestattu sähköttäjäksi ja itsenäinen elämä on vasta edessä. Hän kohtaa kitisevällä polkupyörällä ajavan hurmaavan tytön ja eipä aikaakaan, kun he viettävät vapaapäivän yhdessä meren rannalla. Sota puuttuu peliin ja he eivät tapaa toisiaan vuosiin. Heidän taas tavatessaan Léon on perheen isä, mutta edes Léonin avioliitto ei tule heidän rakkautensa väliin. Vaikka he yrittävät elää omaa elämäänsä tahoillaan, mielessään ja sydämessään heillä on todella vain toisensa. 2. maailmansodan aikana yhteys säilyy ja rakkaus elää pitkissä kirjeissä. Léon haluaa kantaa vastuun perheestään, vaikka ei voi unohtaa Louisea. Vaimo, Yvonne tietää, ettei koskaan saa miestään kokonaan itselleen. Sodasta selvitäkseen perhe kuitenkin ponnistelee yhdessä. Juonen iso kysymys on, tuleeko Léonin ja Louisen yhteinen aika, saavatko he toisensa?

Tämä on hieman erilainen rakkaustarina. Hahmot ovat aidon oloisia ja persoonallisia. Louise on puheissaan hieman ronski ja suruviestejä pyörällään välittävä kuoleman enkeli, kun Léon taas on vetäytyvämpi laborantti. Suhde Yvonneen on mielenkiintoinen, minusta jopa surullinen siis vaimon kannalta. Ainakaan minä en haluaisi olla hänen housuissaan. Olisi kurjaa jäädä aviopuolison mielessä toiseksi. Kertojana on Léonin lapsenlapsi, mikä on mukava kertojanäkökulma. Lopusta tulee hyvä olo ja se sopii tarinaan. Hyvä ja lukemisen arvoinen kirja, mutta minulle ei mikään maailman ihanin rakkaustarina.