Uutta luettavaa Kevät 2015

Yli puoli vuotta on taas mennyt edellisestä postauksesta. Elämä on kai niin kiireistä ettei ehdi istua koneen ääressä. Tai ehtisi varmaan, mutta kun tekee tietokoneella töitä ei se vapaa-ajalla kiinnosta niin pajon. Muiden blogeja seuraan kyllä ja Goodreadsia. En yleensä tee uuden vuoden lupauksia, mutta jotain luettua voisi yrittää aktiivisemmin tuoda tänne blogiin viimeistään ensi vuonna. Listaan nyt lähinnä oman muistin tueksi muutaman tällä hetkellä kiinnostavimman kirjan. Tummennettuja odotan eniten.

WSOY

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (toukokuu)

Gummerus

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä (joulukuu) (ensin Poltetut varjot)
Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (tammikuu)

Bazar

Rabih Alameddine: Hakawati,tarinankertoja (huhtikuu)
Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta (tammikuu)

Tammi

Sarah Waters: Parempaa väkeä  (toukokuu)
Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa (tammikuu)
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa (joulukuu)
Justin Go: Katoava aika (huhtikuu)

Otava

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (maaliskuu)

Atena

Liisa Rinne: Odotus (tammikuu)
Audrey Magee: Sopimus (huhtikuu)

Siltala

George Saunders: Joulukuun kymmenes (huhtikuu)

Loppuun vielä muutama maininta:

Taisteluni Viides kirja (kiinnostaa, mutta ensin pitäisi aloittaa sarja yleensä)
Aki Ollikainen (Nälkävuosi kannattaa varmaan lukea ennen Mustaa satua)
Los Peregrinos (Pitäisi lukea ensin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, jotka vielä kaiken lisäksi löytyvät omasta hyllystä!)

Tuo pitäisi lukea aiemmat osat / aloittaa kiinnostava sarja pätee ainakin seuraaviin sarjoihin:

Gabaldonin Matkantekijä sarja (en tiedä luenko koskaan kokonaan, mutta kuitenkin.)
Maan lapset sarja (ensimmäinen osa luettu)
Tulen ja jään laulu (ensimmäinen osa luettu)
        

Uutta luettavaa - Syksy 2014

Blogissani on ollut taas hiljaista. Luen kyllä innokkaasti, mutta en saa aikaiseksi kirjoittaa. Tässä kevään aikana olen hurahtanut Goodreadsiin, sinne on niin helppo jämähtää. Ei ainakaan unohda mitä kaikkea kiinnostavaa voisi lukea. Vaikka nyt on vasta vapunpäivä monet kustantajat ovat jo julkaisseet katalogeja syksyn uutuuksista. Vaikka vanhempia kiinnostavia kirjoja on lukematta vino pino listaan silti tulevaa. Suunnittelu on niin mukavaa. :) Päivitän listaa, kun löydän lisää katalogeja.


WSOY


Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (heinäkuu)
Amy Tan: Ihmeiden laakso (syyskuu)
Liane Moriarty: Hyvä vaimo (elokuu)


Tammi


Michael Chabon: Telegraph Avenue (elokuu)
Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat (syyskuu)
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (syyskuu)


Schildts & Söderströms


Boel Westin ja Helen Svensson (toim.): Kirjeitä Tove Janssonilta (syyskuu)
Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä (kesäkuu)
Karin Erlandsson: Minkkitarha (syyskuu)


Gummerus


Paula Havaste: Tuulen vihat (elokuu)
Chris Cleave: Voittamaton (kesäkuu)
Michael Cunningham: Lumikuningatar (syyskuu)
Goliarda Sapienza: Elämän ilo (lokakuu)
Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (kesäkuu)
Kerstin Gier: Smaragdinvihreä (elokuu)


Otava


Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (syyskuu)
Enni Mustonen: Lapsenpiika (kesäkuu)
Romain Puertolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (kesäkuu)
Daniel Galera: Hyöky (syyskuu)
David Nicholls: Varamies (kesäkuu)
Veronica Roth: Kapinallinen Outolintu 2


Bazar 


Kate Morton: Hylätty puutarha (elokuu)
Alan Bradley: Kuolema on lasten leikkiä (syyskuu)
Michael Mortimer: Neitsytkivi (kesäkuu)


Mitä uutuuskirjoja sinä odotat eniten?

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Ghana ikuisesti on perhetarina Sain perheestä, vaikka sitä aikaa, kun perhe on yhdessä ei juuri kuvatakaan. Kweku Sai syntyy Ghanan köyhiin oloihin, mutta päätyy opiskelemaan lääketiedettä Yhdysvaltoihin lahjakkuutensa ansiosta. Hänen vaimonsa on nigerialainen Fola. Fola keskeyttää hyvin sujuneet lakiopintonsa, että Kweku saisi toteuttaa unelmansa. Folalle riittää Kwekun unelman toteutuminen. Onhan hän todella lahjakas kirurgi. Perheeseen syntyy neljä lasta Olu, Kehinde, Taiwo ja Sadie.

Perheonni särkyy, kun Kweku jättää perheensä ja lähtee. Hän on ajautunut muutaman vuoden aikana vararikkoon ja sen vuoksi kestämättömään häpeään. Seurapiirien arvostama potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle. Hän yrittää omaisten painostamana leikkausta, vaikka tietää jo valmiiksi ettei potilasta voi mitenkään pelastaa. Kweku menettää työnsä ja oikeustaistelussa rahansa. Kweku jättää perheensä oman onnensa nojaan. Perhe kokoontuu yhteen seuraavan kerran vasta kun selviää, että Kweku on kuollut kotonaan Ghanassa.


Lukiessa tätä petyin tai hämmennyin, kun huomasin, että en erityisemmin pidä kirjasta, josta monet ovat pitäneet. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa tai en ymmärrä tarinaa kunnolla, kun en tavoita sitä jotakin.

Tarina on minusta aika tavallinen, vaikka ahdistuinkin lasten sedän takia ja koin mielipahaa heidän ongelmistaan. Kerronta ei ole tavallisen suoraviivaista, kun asioita paljastetaan lukijalle pikku hiljaa ja hypitään ajasta ja paikasta toiseen. Mielestäni se vaatii kirjoittajalta todellista taitoa esittää asioita niin ettei kaikkea avata heti suoraan lukijan silmien eteen. Se haastaa myös lukijan ajattelemaan enemmän ja pitää lukijan otteessaan. Kirjan kieli on runollista. Pitkiä ja lyhyitä lauseita, vaihtuvia näkökulmia ja hyppimistä. Kaikki tämä yhdistettynä minulle tuli valitettavasti raskas olo. Lukukokemus oli kokonaisuudessaan raskas, hidas ja vähän jumittava.

Suomennoksessa kuuluu lukijan oma ääni. Se ääni ei vain ole minulle täydellinen. Olisin toivonut afrikkalaisuuden näkyvän kirjassa vielä enemmän. Jossain vaiheessa täytyy ehtiä lukemaan Adichien tuotantoa, kun en ole lukenut häneltä vielä mitään. Saatan tulevaisuudessa kokeilla Selasia uudelleen.

**

Herman Koch: Lääkäri

Marc Schlosser on yleislääkäri. Hän pitää vastaanottoa, jossa potilaalle on riittävästi aikaa, pyrkii vastaamaan potilaan toivomalla tavalla ja kirjoittaa tarvittaessa reseptin tai lähetteen erikoislääkärille. Hänellä on vaimo Caroline, ja kaksi tytärtä. Hänet kutsutaan valvontalautakunnan eteen hoitovirheen takia. Näyttelijä Ralph Meier, perhetuttu ja potilas on kuollut. On kuitenkin mahdollista epäillä ettei kyseessä ollut hoitovirhe vaan harkittu valinta olla toimimatta niin kuin pitäisi. Olihan Marcilla hampaankolossa Ralphia kohtaan, joka katseli tämän vaimoa himoitsevasti ja entäs tapahtumat Meierin pariskunnan kesähuvilalla, jonne Schlosserin perhe oli kutsuttu viettämään lomaa?

Tarinaa kerrotaan Marcin silmin ja tapahtumat avautuvat lukijalle lopulta hyvinkin avoimesti ja rehellisesti. Kun uskoo vakaasti johonkin ihminen voi tehdä mitä vain koston voimalla, vaikka lopputulos ei olisikaan omaksi eduksi.

Kirjoittaminen tänne blogiin viivästyi, kun selkä jämähti ja katselin helmikuussa muutenkin ahkerasti olympialaisia. En muista enää kaikkia kirjan herättämiä ajatuksia. Luin Herman Kochin Illallisen viime vuonna, mutta en kirjoittanut siitä. Tänä vuonna kommentoin Katrin postaukseen Illallisesta seuraavasti: Luin tämän viime vuonna. Mielestäni kokonaisuus oli ihan kiva, mutta ei tämä mikään järisyttävä ollut. Jotain kertoo sekin etten muista tästä enää juuri yhtään mitään. Ajattelin kuitenkin lukea Lääkärin tänä vuonna. Lainasin tähän kommenttini, koska nyt tuntuu valitettavasti samalta, kun Lääkärin lukemisesta on parisen viikkoa. Lukihan sen mielellään, mutta en tule muistamaan tätä mitenkään erityisenä kirjana. Henkilöt eivät tuntuneet läheisiltä eikä mikään ollut erityisen kiinnostavaa.

**

Chad Harbach: Pelin henki

Henry Skrimshander saa baseball-stipendin itärannikon maineikkaaseen Westish Collegeen. Mike Schwartz, Henryn opiskelukaveri ja koulun baseball-joukkueen kapteeni auttaa Henryä kehittymään paremmaksi pelaajaksi. Henry on luonnostaan lahjakas polttaja, mutta lyöminen vaatii hiomista. Hintelä ruumiinrakenne pakottaa hankkimaan massaa rankalla treenillä. Henryn huonetoverina on siisti ja rauhallinen Owen Dunne. Ainakin koulussa hän on avoimesti homoseksuaali, johon muut suhtautuvat suvaitsevasti, asiasta ei tehdä numeroa, mikä on mukavaa. Näiden kolmen nuoren lisäksi keskushenkilöinä ovat koulun rehtori Affenlight, ja hänen tyttärensä Pella. Tarinaa kerrotaan näiden henkilöiden näkökulmasta, kun heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa.

Pidän urheilusta kovasti, ainakin penkkiurheilijana, joten baseball-maailma ei haitannut minua yhtään. Se tuntui erilaiselta maailmalta, johon on helppo uppoutua, vaikka ei lajista juuri mitään tietäisikään. Ystävyys, henkinen kasvu ja itsensä löytäminen ovat tässä kantavia teemoja. Pidän tässä näkyvästä amerikkalaisuudesta, vaikka en sitä sen suuremmin ihaile. Tarina jaksaa innostaa lukemaan ja minulle tämä oli hyvä lukuromaani. Henkilöt ovat vahvasti omanlaisiaan persoonia, heillä kaikilla on omat ongelmansa, vahvuutensa ja puutteensa. Turhin henkilö on mielestäni Pella, joka vain ilmestyy monen vuoden jälkeen kuvioihin, isin luo, kun elämä potkii päähän. En olisi kaivannut tähän naishahmoa välttämättä ollenkaan. Koin Pellan jotenkin päälleliimatuksi, väkisin mukaan survotuksi hahmoksi.

Vaikka tarina on kiinnostava, teksti sujuvaa luettavaa ja lähes kaikki henkilöt ovat kiinnostavia täytyy mainita, että loppupuolella koin hetkittäin lievää tyhjäkäyntiä. Suurin pettymys minulle oli kuitenkin loppu tai loppua edeltävät tapahtumat. Minulle ei auennut, miksi täytyi tehdä niin kuin tehtiin. Tämä oli kuitenkin hyvä lukukokemus ja lukisin mielelläni lisää samantapaisia romaaneja.

****

Riikka Pulkkinen :Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiris Lempivaara on koulupsykologi, joka rakastaa suklaata ja korkokenkiä. Kun seitsemän vuotta kestänyt suhde Antin kanssa päättyy, jätetyksi tullut Iiris kehittää self help -terapiamuodon, johon olennaisena osana kuuluu ongelmien hallinta suklaan avulla. Elämän uudelleen järjestelyssä auttaa kahdeksankymppinen Marja-Liisa naapurista, ja lapsuuden ystävä Elina.

Minun ei pitänyt aluksi lukea tätä. Varasin tämän kirjastosta kolmesta syystä. Halusin lukea jotain kotimaista, jota luen liian vähän, jotain nopeaa, mihin ajattelin tämän sopivan ohuutensa takia, ja jotain Riikka Pulkkiselta. Tämä on ilmeisesti hyvinkin erilainen kuin hänen aiemmat romaaninsa, joita en ole lukenut.

En ole enää moneen vuoteen pitänyt hömppäkirjoista. Olen huono kirjojen genrejen kanssa. Tämän jälkeen en ole hömpästä yhtään sen enempää innostunut. Lainatiskillä kirjaston ihminen sanoi, että tämä on niin ohut, että sen lukee yhdeltä istumalta yhdessä illassa. Niin minäkin luulin. Tämän piti olla nopea välipala. Kirjan lukeminen ei ollut minulle mikään nautinto, mutta halusin lukea sen kuitenkin loppuun, mihin meni useampi päivä. Välissä aloitin jo lukupinon seuraavaa kirjaa. Ymmärrän kyllä, että toiset voivat tästä pitää paljonkin. Minä koin kirjan liian pinnalliseksi, turhaksi ja tylsäksi. Anteeksi. Ajattelin, että onko minussa jotain vikaa, kun tämä ei uppoa. Mutta hyvällä tahdollakaan en pitämyt tästä. Pulkkinen osaa kyllä kirjoittaa, siitä se ei jää kiinni. Voisin joskus kokeilla häneltä jotain muuta.

*

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Naimapuuhia -kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun college-/yliopistomaailmaan. Sen keskushenkilöitä ovat romaanin alussa valmistumisen kynnyksellä olevat nuoret Madeleine, Leonard ja Mitchell. Madeleinen tutkielman aiheena on 1800-luvun englantilaiset avioliittoromaanit. Hänen tarkoituksensa on panostaa opiskeluun täysillä, mutta rakkautta pohtiessaan Madeleine ajautuukin rakkauskiemuroihin. Semiotiikka 211- kurssilla Madeleine tutustuu kiinnostavaan Leonard Bankheadin. Heidän suhteensa on intohimoinen ja syvällinen. Leonard on maanis-depressiivinen ja hänen sairautensa aiheuttaa suhteeseen haasteita. Leonardin kunto romahtaa ja edessä on pitkät sairaalajaksot ja runsaasti persoonaan vaikuttavia mielialalääkkeitä.

Madeleinen ja Mitchellin suhde on aikaisemmin mennyt poikki. Mitchell uskoo kuitenkin, että heidät on tarkoitettu toisilleen. Mitchell haluaa, että he olisivat taas paremmissa väleissä. Collegen jälkeen Mitchell haluaa nähdä maailmaa ja etsiä itseään. Hän lähtee matkalle ystävänsä Larryn kanssa useammaksi kuukaudeksi. Matkalla Mitchell oppii uutta paitsi itsestään, myös Larrysta. Mitchellin tarkoituksena on matkan alusta asti käydä Intiassa. Hän päätyykin hyväntekeväisyystyhön itse Äiti Teresa esimerkkinään. Matkansa varrella Mitchell pitää Madeleineen yhteyttä kirjeitse ja palatessaan Amerikkaan Madeleinen ja Leonardin suhde on jälleen karikkoinen ja Madeleine tarvitsee ystävänsä tukea selvitäkseen elämässä eteenpäin.

Minulla oli tämä aiemmin lainassa, mutta en silloin paneutunut siihen kunnolla, mutta onneksi lainasin tämän tiiliskiven uudestaan, ja lukeminen osoittautuikin mielekkääksi ja tarina eteneväksi. Kaikki keskushenkilöt olivat erilaisia ja riittävän kattavasti kuvailtuja. Päähenkilöiden lisäksi nuorten vanhemmat kiinnostivat myös. Madeleine on hyvätaustainen ja hänen vanhempansa auttavatkin erilaisissa vaiheissa, esimerkiksi taloudellisesti. Madeleinen suojeleva Phyllida-äiti ei erityisemmin pidä Leonardista tai kaikista nuorten ratkaisuista, mutta on aina valmis auttamaan keinolla tai toisella. Olisin mielelläni lukenut enemmän Mitchellin matkasta ja hieman vähemmän Leonardin sairaudesta. Minua olisi kiinnostanut myös lopuksi kappale siitä, mitä kaikkea nuorille tapahtui, esimerkiksi viiden vuoden päästä.

Naimapuuhia ei ollut minulle täydellinen, mutta niin hyvä, että sopivassa välissä voisin lukea toisenkin Jeffrey Eugenidesin kirjan.

****