Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Punainen kuningatar on toinen osa Ruusujen sota- kirjasarjassa. Se sijoittuu 1400-luvun englantiin ja keskeisessä roolissa on yleensä vahva naishahmo, jonka näkökulmasta tarina etenee. Margaret Beaufor, Lancasterin suvun perijätär naitetaan 12-vuotiaana onnettomaan avioliittoon Edmund Tudorin kanssa. He saavat pojan, Henrik Tudorin. Vaikka Margaret jää pian perillisen jälkeen leskeksi, ja menee uusiin naimisiin ainakin kahdesti, miesten kaatuessa valtataisteluissa, Henrikistä tulee Margaretin kunnianhimoisen suunnitelman keskipiste. Hänen elämänsä tärkein päämäärä on nostaa Henrik valtaistuimelle, jonne Henrik syntyperänsä ansiosta on alusta asti kuulunut. Margaret haluaa kostaa ja kääntää kohtaamansa koettelemukset omaksi edukseen. Kaikki häntä halveksineet saavat katsoa häntä ylöspäin, nähdä hänet Englannin kuninkaan äitinä.

Juonessa keskitytään Margaretin suunnitelmien toteutumiseen, juonitellaan, valmistaudutaan taisteluun, taistellaan vallasta, jotkut kääntävät takkia, kun se on hyödyllistä, suunnitellaan avioliittoja ja kostoa milloin mistäkin syystä. Luin sarjan ensimmäisen osan Valkoinen kuningatar toissa vuonna ja nyt halusin lukea tämän ennen keväällä suomeksi ilmestyvää kolmatta osaa. Minulla oli tämä aiemminkin lainassa, mutta vasta nyt aloin lukemaan tätä, ja luin kyllä mielenkiinnolla. Onneksi tässä oli mukana tapahtumia myös edellisestä osasta, koska muuten en olisi muistanut henkilöiden keskinäisistä suhteista juuri mitään, ja olisin todennäköisesti ollut juonikuvioista ulkona, lukeminen olisi ollut hankalampaa. Tässä oli vähän niin kuin vanhaa tuttua ja uutta yhdessä, kun tapahtumat kerrottiin eri naisen näkökulmasta.

Henkilöiden kuvailussa, tai tarinankerronnassa ei ollut moitteen sijaa, vaikka en keneenkään henkilöön ihastunutkaan. Jotenkin jäi tunne, että pidin ensimmäisen osan keskushenkilöstä, Elisabet Woodvillesta, enemmän kuin Margaret Beauforista. Alussa tunsin sääliä Margaretia kohtaan, hänen kovan kohtalonsa ja äitinsä kylmän suhtautumisen takia. Myöhemmin Margaretin pakkomielteisyys tavoitteensa toteutumista kohtaan alkoi ennen kaikkea ärsyttää. Hän ajattelee taistelevansa oikeutetusti kruunusta pojalleen, vaikka Henry joutuu lähtemään maanpakoon Ranskaan Jasper setänsä kanssa, Margaret uskoo vääjäämättä tavoitteeseensa täyttää poikansa ennalta määrätty kohtalo.

Nurinasta huolimatta, tykkään Gregoryn tavasta kirjoittaa historiallisia romaaneja, ja luen sarjan suomennetut osat jatkossakin. En välttämättä odota sarjan uutta osaa kaikkein palavammin kevään uutuuskirjoista, mutta odotan kuitenkin.

***