Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit

Serkukset Nick ja Helena ovat lapsuudesta saakka viettäneet kesät perheen hulppealla sukutilalla. Päiviin kuuluu paistattelua laiturilla, grillijuhlia ja cocktail-kutsuja. Toisen maailmansodan jälkeen serkut ajautuvat omille teilleen. Helena lähtee Hollywoodiin kihlattunsa Averyn luo ja Nickin mies Hughes palaa sodasta heidän uuteen kotiinsa, Floridaan. Nyt kaikki voi olla kuin ennen sotaa. Mikään ei estäisi heidän auvoisia tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Arvattavissa on, että kaikki suunnitelmat eivät mene ihan putkeen. Kun serkukset vuosien päästä palaavat sukutilalle heidän erimielisyytensä ovat johtaneet siihen, että he ovat hädin tuskin puheväleissä keskenään. Heidän teini-ikäiset lapsensa Daisy ja Ed tulevat sen sijaan hyvin toimeen ja löytävät vaellellessaan ruumiin läheltä Tiger Housea.

Murhaajan selvittäminen ei kuitenkaan tunnu kirjassa olevan se tärkein asia, vaan kuollut kotiapulainen jää ihmissuhdekoukeroiden ja salaisuusuksien varjoon. Kirjassa käydään suunnilleen saman ajanjakson tapahtumia läpi viiden päähenkilön näkökulmasta kerrottuna. Tapahtumat sijoittuvat suunnilleen vuosien 1940-1960 välille. Jokainen näkee ja kokee tapahtumia omasta näkökulmastaan. Nämä näkökulmat ovat toki omanlaisiaan, mutta tapahtumien mennessä päällekkäin, minusta alkoi tuntua, että asioita hieman toisteltiin liikaa. Eri kertoja tekee tarinasta kuitenkin vaihtelevan, vaikka en erityisemmin ihastunut yhteenkään kirjan henkilöistä. Lukiessa kenestäkään ei tullut minulle läheistä. En tiennyt kenen puolelle olisin asettunut. Kaikilla tässä tarinassa on puutteensa ja heikkoutensa, mutta eihän oikeassakaan elämässä kukaan ole virheetön, tai tee aina hyviä ja oikeita valintoja. Sekin olisi tuntunut teennäiseltä, jos joku olisi ollut liian puhdas pulmunen.

Sillä, että kirja on esikoisteos ei ainakaan tunnustettavasti ole vaikutusta pidänkö jostain kirjasta vai en. Mutta positiivisena täytyy mainita että Klaussmann ei tarjoa kaikkea lukijalle heti tarjottimella nenän eteen vaan antaa lukijan ajatella. Ponnistella ei kuitenkaan tarvitse. Teksti on helposti lähestyttävää, vaikka tarina ja tunnelma ovat synkän puoleisia. Tunnelma on tarpeeksi kiinnostava, että tarinaan on ihan mukava palata, mutta ei niin erityinen, että yöunet menisivät. Tämä tuntui välipalalta.  

Täydellinen lukukokemus tämä ei minulle ollut, mutta ei mikään varsinainen pettymyskään. Minulla ei ollut tästä minkäänlaisia ennakko-odotuksia. En ollut suunnitellut lukevani tätä ainakaan vielä, mutta luettuani tästä jonkun nettikaupan kuvauksen, laitoin kirjan lukulistalle ja nappasin herätelainana lähikirjastosta mukaani.

Ainakin Laura ja Jenni ovat pitäneet tästä enemmän kuin minä.

***-