Pariisi 1975. Camille Werner on juuri menettänyt äitinsä. Surunvalitteluja läpikäydessään Camille löytää oudolla käsialalla kirjoitetun tavallista surunvalittelua paksumman kirjeen. Sen on kirjoittanut joku Louis-niminen mies. Camille uskoo kirjeen tulleen väärään osoitteeseen, eihän hän tunne ketään sen nimistä. Camille lukee kuitenkin kirjeen, onhan siinä hänen nimensä. Kerran viikossa, tiistaisin postin mukana tulee uusi kirje. Oudon henkilön tarina jatkuu siitä mihin se edellisessä kirjeessä jää. Louisen tarina vie Camillen 1930-luvulle. Louis tutustui ja rakastui silloin Annie-nimiseen tyttöön. Annie rakastaa maalaamista ja tutustuu ylempiluokkaiseen Rouva M:ään. Rouva M. ei ole saanut kovasta yrittämisestä huolimatta koskaan lasta. Hyväsydäminen Annie tekee hänelle erittäin anteliaan ja kohtalokkaan tarjouksen. II maailmansota syttyy ja saksalaisten pommittaessa Pariisin katuja Annie synnyttää Herra M:n lapsen. Rouva M on suunnitellut tätä tarkasti. Suunnitelmiin tulee kuitenkin mutkia. Äidinrakkaus on kuolematonta. Lukiessaan kirjeitä lisää Camille ymmärtää kirjeiden liittyvän jotenkin häneen. Louis ei kirjoittanut hänelle sattumalta ja hänen asuintalonsa portinvartijakin on hänelle aina eritysen ystävällinen ja hymyilee lämpimästi.
Uskottuni on ollut lukulistallani sen ilmestymisestä asti. Aloitin tämän väsyneenä illalla ja varmaan väsymyksestä johtuen alussa tuntui, että mihin tämä nyt pomppasi, miten tämä muka liittyy tuohon äskeiseen. En aluksi hoksannut, että kertoja vaihtuu, kun tekstin fontti muuttuu. Kun tarina eteni ja avautui lukijalle antaen viitteitä tulevasta, halusin entistä kiivaammin tietää, että mitä Annielle tapahtuu. Annielle toivoin koko ajan hyvää. Rouva M. ei mielestäni ansainnut keneltäkään sympatiaa.
Tarina sijoittuu Pariisiin, mutta minulta se ei saa ainakaan sen takia yhtään enempää arvostusta. Kansi lähinnä ärsyttää. On Pariisissa muutakin kuin Eiffel-torni, ja muistaakseni se on ollut muutaman muunkin kirjan kannessa. Tarinan loppu on jotenkin ihana, se teki tästä paljon paremman kuin mitä olisin tarinan pienessä suvantovaiheessa uskonutkaan.
Tätä on luettu niin paljon, että linkitän nyt
Lauran tekstiin. Sieltä pääsee monen muun arvioon kirjasta.
****-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti