Jamie Ford: Hotelli Panama

"Seattle 1942. Kiinalais- ja japanilaiskorttelin erottaa legendaarinen tapaamispaikka, Hotelli Panama. Sen kulmilla tapaavat salaa myös teini-ikäiset Henry ja Keiko – kunnes nupullaan oleva, kielletty rakkaus katkeaa traagisella tavalla Keikon perheineen joutuessa keskitysleirille. Neljänkymmenen vuoden kuluttua kohtalo johdattaa heidän polkunsa jälleen yhteen. Tätä liikuttavan kaunista, historiallisesti tarkkaa tarinaa kertoo vanha, leskeksi jäänyt Henry." Kuvaus lainattu täältä.

 Tylsää lainata kustantajan tekstiä, mutta juuri nyt ei ole aikaa enempään ja tämä hyvä lukuromaani meinasi jo muutenkin unohtua täältä. Pyrin parempaan seuraavan kirjan kohdalla.

H. E. Bates: Oi ihana toukokuu

Oi ihana toukokuu ei varmasti paljon esittelyä kaipaa. Monet ovat sen lukeneet tai nähneet TV-sarjana. En ole katsonut sarjaa kokonaan, vaikka katsonkin paljon eri sarjojen DVD-bokseja. Minulla ei ollut ennen lukemista paljon ennakko-odotuksia kirjasta.

Tämä olisi voinut olla parempi lukunautinto keväällä tai kesällä. Tunnelma kirjassa on ihanan kesäinen ja lämpöinen, mutta huonon kesän jälkeen se saa vain kovemmin odottamaan ensi kesää. Olen niin vahvasti kesäihminen ja inhoan pimeyttä, kylmyyttä ja kaamosta.

Jossain tämä oli luokiteltu huumoriksi, mutta ei tämä minkään naurua hersyyttävä minulle ollut. Mamman helähtävät naurunpurskahdukset alkoivat jossain vaiheessa ärsyttämään. En myöskään pitänyt Papan suhtautumisesta tosiin naisiin. Saatan olla tylsä tosikko tai vanhanaikainen, mutta minä en ainakaan katsoisi hyvällä, jos oma aviopuolisoni puristelisi tai suutelisi muita naisia. Papa ja Mamma eivät tosin ole naimisissa, mutta silti.

Alussa Charley menee kuin pässi narussa Larkinien pyörityksessä, mutta oppii pian talon tavoille. Taloushallinnon ihmisenä minua harmittaa Papan suhtautuminen verotukseen. Ei veroilmoitus niin monimutkainen ole. Ja millä kaikki yhteinen rahoitettaisiin, jos kukaan ei maksaisi veroja? Papalla tuntuu olevan tosi hyvä viinapää. Itse sammuisin alta aika yksikön hänen coktailleistaan. Muut perheenjäsenet jäivät minulle hieman etäisiksi.

Oi ihana toukokuu ei jättänyt kylmäksi ja oli kevyttä luettavaa, mutta ei nostattanut suuria tunteita lukemisen jälkeen.

Jodi Picoult: Koruton totuus

"Pennsylvanian amish-yhteisön idyllinen rauha järkkyy, kun erään maatalon navetasta löytyy vastasyntyneen vauvan ruumis. Tapaus järkyttää koko Lancasterin piirikuntaa, mutta poliisitutkinnassa paljastuu jotain vieläkin tyrmistyttävämpää: aihetodisteiden valossa näyttää siltä, että vauva on surmattu ja että sen on tehnyt lapsen oma äiti, kahdeksantoistavuotias naimaton amishtyttö. Tapaus osoittautuu kovaksi pähkinäksi myös suurkaupungin juristille, joka astuu myrskyn silmään puolustamaan nuorta Katie Fisheriä.

Kun asianajaja Ellie Hathaway tulee amishien pariin, kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön. Ensi kertaa nousujohteisen uransa aikana Ellie joutuu tekemisiin täysin omastaan poikkeavan oikeusjärjestelmän kanssa. Hänen pitää tunkeutua syvälle "maan hiljaisten" maailmaan, ennen kuin hän pystyy lähestymään Katieta tämän omilla ehdoilla. Mutkikasta vyyhteä selvittäessään Ellie joutuu kasvokkain myös omien pelkojensa ja toiveidensa kanssa, kun hänen elämäänsä ilmestyy mies menneisyydestä."
Kuvaus lainattu täältä.

Minua harmittaa suunnattomasti, että Jodi Picoultilta on suomennettu vain kolme romaania. Miksi ihmeessä? Hänhän on julkaissut vaikka mitä mielenkiintoisen kuuloista. Eivätkö ihmiset lue tarpeeksi hänen kirjojaan? Yritin itse asiassa tutkia asiaa Kariston sivuilta, mutta en saanut aikaiseksi yhteydenottoa.

Koruton totuus on aiheeltaan mielenkiintoinen ja siinä oli otteessaan pitävä juoni. Kulttuurien väliset erot tulevat tässä hienosti esiin. Ennen tätä en ollut lukenut mitään amishien kulttuuriin liittyvää. Kirjassa oli muutamia kirjoitusvirheitä, mutta en enää muista mistä sanoista oli kyse.

Suosittelen Jodi Picoultia, jos et ole häneltä mitään lukenut. Haluan kiittää erityisesti Susaa, koska hänen bloginsa kautta taisin pongata Picoultin kirjat. Kiitos myös muille bloggaajille kymmenistä ellei sadoista lukuvinkeistä, jotka olen blogienne kautta löytänyt!

Täytyy jonkun aikaa säästellä Yhdeksäntoista minuuttia-kirjaa. Haluan varata sille hyvän hetken.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Renée Michel on 54-vuotias leskirouva, joka pyrkii olemaan kuin ei olisikaan. Hän lyhyt, pyylevä, harmaa ja vetäytyvä. Todellisuudessa hän on älykkäämpi kuin päälle päin näyttää. Hän toimii pariisilaisen suuren talon ovenvartijana seuranaan kissansa Leo. Talon siivooja Manuela on hänen ainut ystävänsä hienostoväen keskellä. Ylemmässä kerroksessa asuu Paloma Josse, vetäytyvä ja pohdiskeleva poika. Hän tekee 13-vuotissyntymäpäivänään ratkaisevan päätöksen. Taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu. Kakuro näkee Renéen kuoren alle ja lesket ystävystyvät. He ovat kiinnostuneita samoista asioista kuten Leo Tolstoin Anna Kareninasta. 

Kirjassa keskeistä on mielestäni ystävystyminen ja elämän nopeat käänteet. Tartuin tähän blogimaailman kehujen perusteella, mutta ainakaan minulta tämä ei saa suurta suitsutusta. En jaksanut oikein innostua filosofisista pohdinnoista, joita kirjassa oli riittämiin. Olen ehkä tyhmä, mutta kun en tajunnut tämän kirjan vetovoimaa. Kieli on kaunista ja jaksoin tämän kyllä loppuun lukea, mutta en löytänyt tästä sellaista, mikä motivoisi lukemaan uudestaan. Onneksi tämäkin kirjastosta lainattu. Ei tällaista siis minulle. Kannesta täytyy kuitenkin antaa kehuja. Minulle tulee siitä mieleen Michael Powellin työt.

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Jos olette ihmetelleet blogini hiljaisuutta se johtuu tästä tiiliskivestä. En lukenut rinnalla mitään muuta niin ei ole ollut kirjoitettavaa. Vaikka muu lukeminen on ollut jäissä tähän käytetty aika ei harmita. Fantasian ystävänä tämä oli minulle osuvaa luettavaa. Muut osat ajattelin lukea niin, että luen rinnalla muutakin.

Juonta en ryhdy tässä tavoistani poiketen tarkemmin selittämään. Tästä on kirjoitettu niin paljon, että jokainen tästä kiinnostunut on varmasti jossain määrin tarinasta perillä. Hyvä teksti löytyy esimerkiksi täältä. Siellä on linkit monien muiden bloggaajien hienoihin teksteihin. En ole niitä kaikkia lukenut, mutta jotenkin tuntuu ettei minulla ole paljon lisättävää.

Luin Valtaistuinpelin kuvitetun painoksen ja mielestäni Petri Hiltusen kuvitus on todella hieno ja tunnelmaa luova. Tarinassa on useampi suku ja paljon henkilöitä. Tämän vyyhdin selkeyttämiseksi kirja sisältää kattavat liitteet, mutta niihin en juuri tutustunut. Kappaleet on nimetty eri sukujen keskeisten henkilöiden mukaan ja se helpottaa tarinan seuraamista ja toimii hyvin. Jotkut kohdat olivat mielenkiintoisempia kuin toiset, mutta kun seuraavan kappaleen keskiössä on suosikkisi mielenkiinto pysyy yllä. Minulla ei ollut missään vaiheessa tunnetta, että lopettaisin lukemisen kesken, vaikka toisaalta ymmärrän miksi tällaiset eeppiset tarinat eivät kaikkiin uppoa. Laajuus tekee tästä aikaa vaativan. Tämä ei ole huonon ympäristön luettavaa. Esimerkiksi appivanhempieni luona en oikein päässyt eteenpäin, kun koko ajan tuli pieniä keskeytyksiä. Kirja painaa todella paljon eikä sitä ole helppo lukea esimerkiksi automatkalla.

Nyt odotan toista osaa innolla kirjastosta. Mutta välissä taas tulossa jotain ihan muuta.  

Janice Y.K.Lee: Pianotunnit

Pianotunnit päätyi lukulistalleni muiden blogien kautta, kuten moni muukin lukulistani kirja. Minua innosti kirjan tapahtumapaikka Hongkong ja toinen maailmansota. Tämä on muuten jo kolmas tänä vuonna lukemani kirja, johon piano liittyy tavalla tai toisella.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla 1940- ja 1950- lukujen Hongkongissa. 1950-luvun päähenkilö on Claire Pendleton, joka on tullut Hongkongiin tuoreen aviomiehensä Martinin työn takia. Martin on luotettava, mutta tylsä. Claire on aikaisemmin kotonaan Englannissa soittanut pianoa ja päätyy opettamaan kiinalaisen hienostoperheen, Chenien tytärtä.

1940-luvun päähenkilö on Will Truesdale, englantilaismies, joka tutustuu valovoimaiseen seurapiirikuningattareen Trudy Liangiin. Willille avautuu Trudyn kanssa uusi maailma seurapiirien keskellä. He rakastuvat, mutta sota tulee heidän väliinsä, kun japanilaiset miehittävät Hongkongin 1941. Trudy ei halua lähteä Hongkongista sotaa turvaan ja Will joutuu pakkotyöleirille. Trudy yrittää selvitä sillä aikaa serkkujensa Dominickin ja Victor Chenin kanssa. Sota vaikuttaa heidän suhteeseensa ja kaikki tekevät valintojaan.

Will ja Clare tutustuvat, kun Will on sodan jälkeen Chenien autonkuljettajana. Will on vaitonainen salaperäisestä menneisyydestään ja vähitellen Clarelle paljastuu asioita, jotka kietovat heidän tarinsa yhteen. Claren itsenäistyminen ja sopeutuminen Hongkongiin ovat myös tarinassa seurattavia asioita.

Lukemisen jälkeen tuli vähän tyhjä olo. Olin ensin hieman pettynyt, koska kuvittelin tarinan perinteisemmäksi rakkaustarinaksi. Noin vuorokausi lukemisen jälkeen maku kirjasta on kuitenkin parempi. Kirja on hyvä lukuromaani, mutta en oikein osaa edes sanoiksi pukea, minkä takia tämä ei minulle ollut ihan täydellinen kirja. Suosittelen kuitenkin, jos et ole lukenut.  

Suzanne Collins: Matkijanärhi - Nälkäpeli 3

Muutama päivä sitten sain Nälkäpeli-trilogian päätökseen. Täytyy myöntää, että pieni haikeus iski, koska pidin sarjasta todella paljon ja odotin uutta osaa aina innolla kirjastosta. Ensimmäinen osa oli paras, koska se sai innostumaan tarinasta. Nämä pitkittivät aina jonkun muun aloitusta, koska halusin tietää mitä tapahtuu ja saada kirjan seuraavalle odottajalle. Nyt en jonotustilannetta tarkistanut, mutta silloin, kun tämä tuli minulle jonossa oli 24 varausta. Blogin aikana olen oppinut, että nuortenkin puolelta löytää todella kiinnostavaa luettavaa, vaikka ei kuuluisikaan kohderyhmään. Mikäköhän on seuraava sarja, josta tykkään näin paljon?

Katniss on pelastettu Nälkäpelistä vyöhykkeelle 13 kapinallisten toimesta, mutta selviytyneiden joukko on todella pieni. Peeta on Capitolin vankina eikä voinnista ole takeita. Katniss vierailee vanhalla kotivyöhykkeellään, joka on tuhottu voittajien kylää lukuun ottamatta, ja monet ovat saaneet surmasa. Vaikka Katniss perheineen saa asuinpaikan ja turvan vyökkeellä 13 sopeutuminen sinne ei ole helppoa. Ihmiset asuvat maan alla, päivät ovat etukäteen ohjelmoituja ja säännöt tiukkoja. Kapinalliset haluavat, että Katniss ryhtyy heidän keulakuvakseen, Matkijanärheksi. Matkijanärhen on tarkoitus innostaa  propagandavideoissa- ja mainoksissa vyöhykkeiden asukkaita taistelemaan vapauden puolesta.

Sodan syttyminen on vain ajan kysymys, ja Katniss suostuu tehtäväänsä vaikean pohdinnan jälkeen. Suostumuksen edellytyksenä on kuitenkin hänen ehtojensa noudattaminen. Katniss haluaa itse tappaa Presidentti Snown ja mukaan todelliseen taisteluun. Se on kuitenkin vaikeaa, koska hänet halutaan pitää sivussa turvallisuuteen vedoten. Samalla hän pohtii suhdettaan Peetaan ja Galeen. Hän pitää molemmista eikä voi koskaan unohtaa heitä kumpaakaan. Valintaa ehtii pohtia sitten, jos he kaikki selviävät sodasta.

Sodassa tapetaan paljon ihmisiä. Välillä on vaikea tietää kenellä on puhtaimmat jauhot pussissaan. Päähenkilöt saavat kestää raakuutta ja henkistä tuskaa. Sotaa enemmän olisin halunnut tietää sodan jälkeisistä tapahtumista.  

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Tutustuin Ian McEwanin tuotantoon lukemalla Sementtipuutarhan. Siinä keskiössä ovat kertojana toimiva 14-vuotias Jack ja hänen sisaruksensa Julie, Sue ja Tom. He jäävät keskenään, kun vanhemmat kuolevat lyhyen ajan sisällä, ensin isä sitten äiti. Vähän ennen kuolemaansa isä tilaa runsaasti sementtiä haaveilemaansa sementtipuutarhaa varten. Äidin kuoleman lapset haluavat salata, koska pelkäävät toisistaan eroon joutumista ja kotitalonsa menettämistä. Hautaamisenkin he hoitavat omalla tavallaan. Sisarukset alkavat elää isossa talossa omien sääntöjen, tahtonsa ja taitojensa mukaan.

Sisaruksista vanhin, 16-vuotias Julie vastaa eniten arkisista asioista, kuten rahasta ja ruuasta. Nuorin, vain 6-vuotias Tom taantuu traagisista tapahtumista ja haluaa välillä olla pikkuvauva, jota Julie hoitaa. Tom haluaa myös pukeutua tyttöjen vaatteisiin. Suessa ei ole mitään kovin erityistä. Hän muistelee eniten äitiään, itkee ja kirjoittaa tuntojaan päiväkirjaan. Jack kuvataan epäsosiaaliseksi, likaiseksi ja haisevaksi teiniksi, jota kiinnostaa enemmän masturbointi ja nukkuminen kuin koulunkäynti tai työpaikan hankkiminen. Hän on turhan kiinnostunut sisarestaan Juliesta ja on poikkeuksellisen mustasukkainen tämän uudesta ja kunnollisesta poikaystävästä, Derekistä. Hän pitää Julien katselusta bikineissä ja lapsina he leikkivät sisaruksille kyseenalaista leikkiä. Se kuvaa heidän sisarussuhteensa sairasta luonnetta.

Sisarukset saavat elää omaa arkeaan suhteellisen pitkään, koska heillä ei koskaan käy ketään eikä kuolleita vanhempiakaan kukaan tunnu kaipaavan. Derek joutuu todistamaan jotain inhottavaa ja hänen on pakko puuttua sisarusten elämänmenoon. Mielestäni hyvä niin.

Sementtipuutarha oli pikkuinen kirja, mutta tarinaa ei voi pitää pikkuisena tai yhdentekevänä. Joidenkin kirjojen kohdalla olen kaivannut tiivistämistä. Tähän en kaivannut mitään lisää. Lukiessa pystyi kyllä ennakoimaan juonta ja ratkaisua. McEwan kirjoittaa mielekkäästi, mutta maailmassa on niin paljon kirjoja ja kirjailijoita eikä säväytys ollut riittävä, että lukisin hänen kirjojaan lisää. Ainakin toistaiseksi näin.

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Haudankaivajan tytär on Rebecca Schwartin kasvutarina aina 1930-luvulta 1990-luvun loppupuolelle. Rebecca syntyy laivassa, joka kuljettaa ihmisiä natseja pakoon Amerikkaan. Perheen isä, Jacob Schwart saa töitä haudankaivajana ja perhe asettuu hautausmaan kylmään mökkimurjuun asumaan. Lapsuus on rankka, koska isä on katkeroitunut ja väkivaltainen ja veljetkin karkaavat tilaisuuden tullen. Isän tehtyä traagisen ratkaisunsa Rebeccasta tulee orpo, ja hän alkaa rakentaa omaa identiteettiään. Hän haluaa olla jotain muuta kuin hulluksi leimatun haudankaivajan tytär.

17-vuotiaana Rebecca siivoaa pimeästi hotellihuoneita ja rakastuu panimoalalla työskentelevään Niles Tignoriin. Monet varoittelevat Rebeccaa miehestä, joka on huomattavasti vanhempi ja kokenut naistenmies. Rebeccasta tulee nuori vaimo ja äiti. Niley-poika on äidilleen tärkein maailmassa ja he ovatkin paljon kaksistaan, kun Niles on milloin missäkin. Avioliitto on kuitenkin onneton ja hyvin väkivaltainen. Rebeccalle jää pysyvä vaurio kuuloon ja mustasukkaisuuttaan Niles heittää poikansa seinään. Silloin Rebecca saa tarpeekseen, ottaa miehensä auton ja pakenee poikansa kanssa.

Rebecca ja Niley viettävät levotonta elämää ja ovat koko ajan liikkeessä peläten kiinni jäämistä. He hankkivat uuden elämän ja uudet henkilöllisyydet. Rebeccasta tulee Hazel Jones, ja Nileystä Zacharias Jones. Vaikka pelko on koko ajan läsnä, Zacharias saa lohtua musiikista ja hänestä tuleekin taitava pianisti. Hazel löytää uuden rakkauden ja pikku hiljaa elämä tasoittuu. Aika onneksi vie uhkaa kauemmas.

Olen tätä ennen lukenut Oatesin Blondin. Pidin tästä kyllä enemmän, vaikka olin kuvitellut etukäteen jotain hieman erilaista. Ajattelin, että kirja liittyisi enemmän toiseen maailmansotaan. Mielestäni tätäkin olisi voinut hieman tiivistää, mutta toisaalta vahva kerronta on kirjailijalle hyvä ansio. Olympialaiset vaikuttivat siihen, että tämän lukeminen kesti kauemmin kuin kuvittelin. Haudankaivajan tytär ei ole vuoden paras kirja, mutta vahvistaa sen, että jossain vaiheessa luen ainakin Oatesin uusimman kirjan.      

Alex Capus: Léon ja Louise

Yleensä en lue kirjoja uutuuksina. Laskeskelin, että minulla on tällä hetkellä reippaat 30 vanhempaa kiinnostavaa kirjaa lukematta. Muutamista uutuuksista olen toki tehnyt varauksen. Tämäkin kirja lähti mukaani vahingossa, kun kävin naapurikunnan kirjastossa. Siellä oli paljon kiinnostavaa valmiiksi hyllyssä ja tälläkin uutuudella olisi ollut kuukauden laina-aika. Tämä kirja ei ollut listattuna mielenkiintoiset uutuudet postauksessani, mutta olin blogien kautta tästä kuullut. Kirjan kansi on kaunis, aihe kiinnostava ja kirja vaikutti nopealukuiselta. Samalla loistava mahdollisuus lukea jotain ranskalaista. Lisäksi tarina pohjautuu kirjoittajan isoisän tarinaan.


Kirja alkaa tarinan lopusta. Perhe ja läheiset ovat kokoontuneet Léon La Gallin hautajaisiin Notre Damen katedraaliin. Pappia odotellessa kirkkoon ilmestyy pieni naishahmo, Louise Janvier. Hän on Léonin todellinen rakkaus. Nainen, johon liittyy paljon muistoja ja haaveita menneisyydestä.

Léon ja Louise tapasivat toisensa ennen 1. maailmansotaa sattumalta. Léon on pestattu sähköttäjäksi ja itsenäinen elämä on vasta edessä. Hän kohtaa kitisevällä polkupyörällä ajavan hurmaavan tytön ja eipä aikaakaan, kun he viettävät vapaapäivän yhdessä meren rannalla. Sota puuttuu peliin ja he eivät tapaa toisiaan vuosiin. Heidän taas tavatessaan Léon on perheen isä, mutta edes Léonin avioliitto ei tule heidän rakkautensa väliin. Vaikka he yrittävät elää omaa elämäänsä tahoillaan, mielessään ja sydämessään heillä on todella vain toisensa. 2. maailmansodan aikana yhteys säilyy ja rakkaus elää pitkissä kirjeissä. Léon haluaa kantaa vastuun perheestään, vaikka ei voi unohtaa Louisea. Vaimo, Yvonne tietää, ettei koskaan saa miestään kokonaan itselleen. Sodasta selvitäkseen perhe kuitenkin ponnistelee yhdessä. Juonen iso kysymys on, tuleeko Léonin ja Louisen yhteinen aika, saavatko he toisensa?

Tämä on hieman erilainen rakkaustarina. Hahmot ovat aidon oloisia ja persoonallisia. Louise on puheissaan hieman ronski ja suruviestejä pyörällään välittävä kuoleman enkeli, kun Léon taas on vetäytyvämpi laborantti. Suhde Yvonneen on mielenkiintoinen, minusta jopa surullinen siis vaimon kannalta. Ainakaan minä en haluaisi olla hänen housuissaan. Olisi kurjaa jäädä aviopuolison mielessä toiseksi. Kertojana on Léonin lapsenlapsi, mikä on mukava kertojanäkökulma. Lopusta tulee hyvä olo ja se sopii tarinaan. Hyvä ja lukemisen arvoinen kirja, mutta minulle ei mikään maailman ihanin rakkaustarina. 

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen

Näin heinäkuussa lukutahti on ollut vähän hitaampi.  Bolšoin perhonen on monitahoinen, hyvin kirjoitettu ja kiinnostava lukuromaani, josta pidin paljon.

Nina Revskaja on jo vanha entinen Moskovan Bolsoi-teatterin suurin tähti, Bolsoin perhonen. Hän elää vanhuuttaan Bostonissa ja tarkkailee maailmaa pyörätuolista käsin, omien taakkojensa uuvuttamana. Menneisyys Neuvosto-Venäjällä, äidin avustuksella luotu balettiura ja entiset ystävät elävät Ninan muistoissa. Hän haluaa vapautua menneisyydestään ja uskoo arvokkaan meripihkakorusetin huutokauppaamisen auttavan unohtamaan. Eihän Ninalla ole sille käyttöä.

Drew Brooks tulee Ninan luo laatimaan listaa koruista huutokauppaa varten. Ninan nihkeästä innostuksesta huolimatta Drew jatkaa sinnikkäästi korujen historian tutkimista. Drewn isoisä oli venäläinen ja tämä lisää Drewn kiinnostusta Ninaa kohtaan. Kun tieto korujen myynnistä leviää julkisuuteen kuvioon ilmestyy nimetön lahjoittaja, joka uskoo meripihkakaulakorun kuuluvan samaan sarjaan Ninan korujen kanssa. Ninan kuullessa kaulakorusta menneisyyden muistot ja ihmiset tulevat lähelle äiti, Viktor, Madame, Vera, Polina ja Gershi.

Kaulakorun lahjoittaja on keski-ikäinen venäjän kielen professori Grigori Solodin. Hänen taakkanaan on leskeys ja kaulakorun historia. Drew ja Grigori huomaavat voivansa auttaa toisiaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Drew pyytää Grigorilta  apua venäläisen isoisänsä päiväkirjan kääntämisessä, jotta saisi vastauksia sukujuurtensa avoimiin kysymyksiin. Aikanaan ihmisiä niin sitonut kuin erottanutkin meripihkainen korusetti sitoo nyt ihmiskohtaloita jälleen yhteen.    

David Nicholls: Sinä päivänä

David Nichollsilta on suomennettu nyt toinenkin kirja. Minä luin vasta nyt Sinä päivänä, joka on ollut hyvin luettu muissa blogeissa. Täytyy tunnustaa, että en ensin tajunnut kirjan kannen kasvoja. Kansi on todella sopiva ja sen lauseet tiivistävät tarinan. Kaksikymmentä vuotta. Kaksi ihmistä.

15.7.1988 Emma Morley ja Dexter Mayhew ovat juuri valmistuneet yliopistosta, ja päätyneet viettämään yön yhdessä. Emma on syvällisempi ja pohdiskeleva, Dexter taas haluaa pitää hauskaa, olla villi ja vapaa.

Kirjassa seurataan Emman ja Dexterin tarinaa. Kappaleet koostuvat siitä mitä vuosittain heidän tapaamispäivänään tapahtuu. Elämänpolut ovat hyvin erilaisia. Emma tarjoilee Tex mex-ruokaa ja Dexter juontaa myöhäisohjelmia. Emma haluaa kirjoittaa ja Dexter menestyä TV-alalla. Myöhemmin Dexterin elämää hallitsevat vahvasti viina ja huumeet. Hän matkustelee paljon ja lähettelee Emmalle postikortteja. Vaikka Dexterillä on monia naissuhteita hän silti palaa muistoissaan usein Emmaan. Emma puolestaan valmistuu opettajaksi ja päivätyön ohella uurastaa kirjoitushaaveen parissa ja etsii sitkeästi kustantajaa teksteilleen. Vuosien varrella välit välillä viilenevätkin, kun kumpikin etsii itseään ja toisiaan. Silti he päätyvät lopulta yhteen. Loppu ei kuitenkaan ole kovin onnellinen.

Kirja on saumattomasti ja hyvin kirjoitettu, vaikka kappaleissa hypätään vuosi eteenpäin. Pidin kirjasta paljon. Elokuvaa tästä en ole nähnyt ja tuskin katsonkaan. Dexter on kyllä välillä tosi ärsyttävä, kirjan perusteella ei yhtään minun tyyppiäni. Lukemista se ei haitannut. Sen sijaan löysin useammankin kirjoitus/kielioppivirheen, mikä ärsytti enemmän. Tiedän, että omissa postauksissani on virheitä, mutta painetun kirjan toivoisi olevan virheetön. En tiedä, koska uskallan lukea Nichollsin uusimman suomennoksen, se ei ole saanut yhtä paljon suitsutusta kuin tämä. Luen jossain vaiheessa, kuitenkin sen edellä on vaikka mitä muuta.

Richard Mason: Muistojen huoneet

Richard Mason oli minulle jälleen uusi kirjailija ja luin Muistojen huoneet suositusten perusteella. Olisin halunnut pitää tästä enemmän, mutta minulle tämä ei ollut unohtumaton lukuelämys. Aikaakin tähän meni riittävästi. En pysty lukemaan kirjoja yleensäkään yhdeltä istumalta. Ihan hyvä lukuromaani, mutta ei yllä lähellekään tämän vuoden mieleenpainuvimpia.

Eloise on kiireinen liikenainen, joka seuraa pörssikurssien liikahteluja ja sijoittaa isoja rahoja. Eloise hankkii ikääntyvälle äidilleen Joanille paikan tyyriistä hoitokodista, koska ei ehdi huolehtia hänestä eikä erityisemmin halua häntä saman katon alle. Veli George on Austraaliassa, joten sieltä ei pahemmin apua tipu. Ennen muuttoa vanhainkotiin Eloise ja Joan matkustavat Etelä-Afrikkaan Joanin kotiseuduille. Kotitilan paikalla on nykyään ostoskeskus. Tuolla matkalla Joan saa käsinsä päiväkirjan, joka johdattaa hänet sukunsa karmeiden kokemusten keskelle buurisotaan ja keskitysleirille. 

Matkan jälkeen Joanin tila vanhainkodissa heikkenee nopeasti ja hänen todetaan sairastavan harvinaista dementtian muotoa. Hoitajat antavat hänelle paljon lääkkeitä, mutta Joanin mielikuvitus vie häntä matkoille menneeseen, jonka tapahtumat ovat hänelle hyvin todellisia. Retkellä kirjastoon Joan tutustuu sattumalta 16-vuotiaaseen arkistonhoitaja Pauliin, josta tulee hänelle tärkeä ystävä. 

Äidin ja tyttären suhde on mielenkiintoista seurattavaa, minusta jopa mielenkiintoisempaa kuin Joanin mielikuvitusmatkat tai menneisyys. Eloise joutuu äitinsä lisäksi huolehtimaan työpaikkansa kriittisestä tilanteesta. Pomo ja työtoveri painavat päälle ja nuoruudenrakkaus Claude kuuluu olennaisesti yhtiön pelastamiseen. Clauden ja Eloisen uudelleen lämpenevä suhde ja siihen liittyvä lempi eivät minuun iskeneet. Surullisinta ja ärsyttävintä kirjassa on erityisesti hoitokodin ylihoitajan Sisar Karenin asenne. Hän vetoaa aina kokemukseensa ja ammattitaitoonsa, mitä tulee Joania koskeviin asioihin. Tärkeää on pitää hyvin tuottava potilas kunnossa. Hoitokodin toimintatavat riistävät kokonaan vanhojen ihmisten mielipiteet, yksityisyyden ja arvokkuuden.

Suzanne Collins: Vihan liekit - Nälkäpeli 2

Nälkäpeli on ohi, mutta se ei tuo vapautta. Pelin voittajina Katniss ja Peeta lähtevät voittajakierokselle vyöhykkeisiin. Kansaa kinnostaa julkkispari, mutta presidentti Snow ei ole tyytyväinen. Sääntöjen rikkominen lietsoo kapinamieltä. Yllättäen presidentti käy Katnissin kotona ja hän joutuu osoittamaan rakkautensa aitouden Peetaa kohtaan. Näytelmä siis jatkuu läheisten suojelemiseksi.

Capitolin ote kotivyöhykkeellä ja muuallakin kiristyy. Kapinoitsijat on saatava kuriin. Katniss ja Peeta asuvat perheineen voittajien kylässä, kun Katnissin paras ystävä Gale on mennyt hiilikaivokseen töihin heillä on aikaa tavata vain sunnuntaisin. Katnissin ja Peetan pakotettu suhde vaikeuttaa suhdetta Galeen. Vyöhykkeelle 12 tulee uusia rauhanvartijoita, jotka alkavat noudattaa sääntöjä hyvin tarkasti, rankaista kaikista rikoksista ja korjaavat vyöhykkeen sähköaidan, mikä vaikeuttaa metsässä samoilua ja metsästystä.

Nälkäpelissä järjestetään 25 vuoden välein neljännesjuhlapeli. Katniss luulee toimivansa 75. pelin ohjaajana. Mutta neljännesjuhlapeliin kuuluu aina jokin yllätys ja tällä kertaa presidentti Snow on päättänyt, että osallistujat arvotaan kaikkien jo kertaalleen voittaneiden joukosta muistuttamaan kapinallisia siitä, ettei vahvinkaan voi voittaa Capitolin valtaa. Katniss ja Peeta joutuvat jälleen taistelemaan hengestään.

Aluksi ajattelin, että tässä toistuu suunnilleen sama kuvio, kun henkilöt päätyvät peliin uudestaan. Todellisuudessa politiikka ja ihmisten asema vyöhykkeillä tuovat tarinaan lisää kiinnostavuutta. Katniss on avainasemassa kansannousun kannalta ja matkijanärhikorun merkitys selkiytyy. Mikä on vyöhykkeen 13 tilanne, voisiko siellä elää tai johtaa kapinaa? Tarina jää mielenkiintoiseen kohtaan. Odotan, että saan kolmannen osan käsiini. 

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni

Kim Edwards oli minulle monen muun kirjailijan ohella uusi tuttavuus ja kiinnostavan aiheen takia valitsin Muisto tyttärestäni-kirjan luettavaksi. Tämän blogin lyhyen historian aikana olen lukenut monta hyvää kirjaa. Tämä kirja ei kuitenkaan kuulu niiden kirjojen joukkoon.

Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1964, kun lääkäri David Henry auttaa vaimoaan Norahia synnytyksessä. Synnytyksessä on mukana myös sairaanhoitaja Caroline Gill. Kaikkien yllätykseksi vauvoja onkin kaksi, poika ja tyttö. Poika, Paul on terve, mutta tytöllä Phoebella on Downin syndrooma. Davidilla on itsellään ollut sydänsairas sisko, jonka kuolema saa Davidin uskomaan, ettei tyttö kuitenkaan selviä. Hän haluaa säästää vaimoaan murheelta ja pyytää Carolinea viemään tytön vammaisten lasten hoitokotiin. Caroline ei kuitenkaan pysty jättämään lasta siihen kamalaan paikkaan vaan päättää kasvattaa Phoben omana tyttärenään. Vaimolleen David valehtelee tytön kuolleen synnytyksessä. Tästä päätöksestä syntyy muuri heidän välilleen. Norah haluaa järjestää tyttärelleen muistotilaisuuden ja totuuden kertominen käy aina vain vaikeammaksi. Vuosien vieriessä Norah suree yhä tytärtään varsinkin, kun David ei halua lisää lapsia. Murrosikäinen Paul janoaa isänsä kunnioitusta, kun Paulin toivoma musiikkiura ei vastaa isän asettamia toiveita pojan tulevaisuudesta. Davidin ja Norahin avioliitto ajautuu ongelmiin jo kun Paul on pieni. David uppoutuu valokuvausharrastukseensa pystyäkseen elämään valheensa kanssa, kun taas Norah uppoutuu uuteen työhönsä matkatoimistossa. Kirjassa edetään molempien kaksosten ja vanhempien elämää seuraten. Tapahtumat ovat hyvin arkisia. Vaikeuksia perheen sisällä on ihan riittämiin.

Kirjan aihe on hyvä ja kiinnostava, mutta en ymmärrrä tämän kirjan saamia kehuja. Minua tämä ei missään määrin lumonnut. Päinvastoin pitkästyin monessa kohtaa ja odotin saavani tämän loppuun, että pääsen lukemaan jotain parempaa. Kirjaa olisi voinut tiivistää. Olen yleensä huono arvaamaan loppuratkaisuja, mutta tässä arvasin sen, joka oli mielestäni valju. Oleellinen käännekin osui mielestäni outoon kohtaan. Tämä tuntui jotenkin raskaalta lukea ja siinä menikin paljon enemmän aikaa kuin toivoin. Lukeminen tuntui tahmealta.  En erityisemmin pitänyt kirjan henkilöistä. Kaikki etääntyivät tosistaan enemmän tai vähemmän ja olisin toivonut muurin olevan paremmin murrettavissa.

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Sisareni puolesta on tarina perheestä, joka taistelee pitäkseen sen kokonaisena vakavan sairauden keskellä. Valintojen eettisyys ja moraali näyttelevät tässä suurta osaa. Minua tämä kirja tuli tietyllä tapaa todella lähelle, koska olen itsekin fyysisesti erilainen. Minulla on synnynnäinen liikuntavamma ja käytän liikkumiseen ensisijaisesti pyörätuolia. Eihän se ole sama asia kuin syöpä, mutta tätä lukiessa mietin paljon vanhempieni tuntoja ollessani pieni, koska tiedän, että he haluavat parastani, ja että minun on hyvä olla. Niin kuin tämänkin kirjan vanhemmat pohjimmiltaan. Lukiessani mietin mikä on oikein mikä väärin. Olen tämän luettuani onnellinen ettei vammani vaikuttanut isosiskoni elämään ainakaan tällä tavalla ja saamme olla toisistamme riippumattomia yksilöitä.

Kate sairastaa harvinaista aggressiivisen leukemian muotoa ja tarvitsee useita verensiirtoja ja leikkauksia pysyäkseen hengissä.  Sairautta ei voi parantaa, mutta toimenpiteet antavat toivoa lisäajasta. Kun Katen isoveli Jesse ei sovi solujen, veren tai luuytimen luovuttajaksi saa perheen kolmas lapsi Anna alkunsa. Hän on koeputkilapsi, tarkoituksellisesti Katen kanssa yhteensopiva. Anna on aina käytettävissä, kun Katen tilanne sitä vaatii. 13-vuotiaana Anna alkaa enemmän pohtia ja löytää omaa identitettiään ja tajuaa elävänsä sisarensa ehdoilla tämän kudos- ja solupankkina. Annaa ei esimerkiksi päästetä pitkälle jääkiekkoleirille, koska se on Katen kannalta iso riski. Kukaan ei voi auttaa, jos Katen tila huononee Annan poissaollessa. Asetelma saa Annan pohtimaan paikkaansa maailmassa. Olisiko hän edes syntynyt ellei sisko tarvitsisi hänen kehoaan? Katen voimakkaiden hoitojen myötä hän tarvitsee kipeästi munuaissiirteen ja Annan pitäisi jälleen antaa jotain itsestään Katen pelastamiseksi. Anna haluaa lääketieteellisen itsemääräämisoikeuden ja tekee ensimmäisen päätöksen sitä kohti. Kanteen nostaminen vanhempia vastaan pakottaa pohtimaan perheen sisäisiä suhteita ja raastaa sitä. Etenkin perheen äiti Sarah yrittää useasti saada Annan perumaan kanteensa, että asia voitaisiin käsitellä ilman tuomaria. Annna ei kuitenkaan luovu kanteesta. Hän haluaa juristinsa ja oikeuden määräämän edunvalvojan auttamaan saadakseen kuuluviin omat ajatuksensa ja vapauden kaipuunsa.

Kirja oli koukuttavan hienosti kirjoitettu. Vakavaa aihetta käsiteltiin useista näkökulmista sopivalla painolla. Pidin kertojan vaihtelusta se toimi tässä kirjassa hyvin ja sai näkökulmiin vivahteikkuutta. Lukuhetket venyivät pitkiksi ja aion tämän kirjan perusteella lukea lisää Jodi Picoultia.

Candace Bushnell: Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet

Sinkkuelämää-sarja ja elokuvat olivat mukavaa ajanvietettä. Siskoltani kuulin tästä kirjasta. Hänellä on kirja englanniksi, mutta koska halusin lukea sen suomeksi lainasin kirjastosta. Kyselin kirjasta vähän etukäteen ja koska tiesin ettei juonellisesti kannata odottaa mitään ihmeellistä odotusarvoni kirjaa kohtaan eivät kohonneet liian ylös ja pystyin lukemaan tämän leppoisana kesäkirjana. Yleensä en kauheasti harrasta hömppää, mutta ajattelin, jos isosisko pystyy lukemaan tämän ilman pahaa pettymystä niin kyllä minäkin.

Takakannen teksti kopioitu kustantaja Tammen sivuilta: "Ennen kuin Carrie Bradshaw'sta tuli New Yorkin sinkkuelämän oivaltava havainnoija, hän oli tavallinen pikkukaupungin kasvatti. Lähde mukaan seuraamaan, kuinka 16-vuotiaasta lukiolaistytöstä kasvaa teräväsilmäinen kirjoittaja. Carrien nuoruusvuodet kertoo Carrien viimeisestä lukiovuodesta Castleburyssa, jossa hän asuu isän ja kahden pikkusiskon kanssa. Äiti on kuollut syöpään, mutta jättänyt tyttärelleen perinnöksi feministisen kipinän. Kun sydäntenmurskaaja ja paha poika Sebastian Kydd palaa vuosien jälkeen Castleburyyn, Carrien maailma mullistuu. Koulun tyttöjen salainen päiväuni osoittaa olevansa kiinnostunut juuri Carriesta, ja kaikki vaikuttaa epätodellisen onnelliselta. Rakkauden lisäksi Carriella on kuitenkin myös toinen unelma: hän tahtoo tulla kirjailijaksi. Mutta miksi tuntuu, että tytön on valittava joko poikaystävä tai ura jo 16-vuotiaana? Tarkkanäköiseen tapaansa Carrie analysoi kokemaansa ja ammentaa siitä jutun aiheita. Yliopisto häämöttää nurkan takana, mutta sitä ennen Carrie päättää seurata suurta unelmaansa: edessä on kesä New Yorkissa kirjoittajakoulussa..."

En yleensä kopioi takatekstejä, mutta tästä kirjasta ei juuri kattavampaa esittelyä tarvita. Carrien ja ystäviensä elämä pyörii poikien, hauskanpidon, koulun ja tulevaisuuden haaveiden ympärillä. Noin kymmenen vuotta sitten olisin varmasti pitänyt nuorten päivittäisten murheiden pyörittämisestä enemmän, nyt tuntui vähän, että olen tähän liian vanha, vaikka tämä luokitellaan aikuisten kirjaksi. Ei kuitenkaan kaduta tähän käytetty aika, koska sain tämän tuskattomasti loppuun mihin en kaikkien aloittamieni kirjojen kanssa ole pystynyt. Jossain vaiheessa saatan lukea tämän jatko-osan, mutta sitä ennen tärkeyslistalla on vino pino kaikkea muuta. 

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Nälkäpeli 1

Nälkäpeli on vuosittain järjestettävä tosi-tv kilpailu, jota Panemin kansalaisten on pakko katsoa. Peli on rangaistus kansan kapinoinnista hallitsijoita vastaan. Panemin kaupunki on syntynyt Pohjois-Amerikan raunioihin, jota ovat riepotelleet muun muassa luonnonkatastrofit ja kuivuus. Alue on jaettu pääkaupunkiin Capitoliin ja kolmeentoista vyöhykkeeseen. Mitä kauempana pääkaupungista asuu sitä kurjemmat elinolot vyöhykkeellä on. 13. vyöhyke tuhoutui täysin kapinassa.

Päähenkilö Katniss asuu vyöhykkeellä 12 eikä paikka kuulosta yhtään houkuttavalta. Salametsästys ystävä Galen kanssa on välttämätöntä päivittäisen aterian hankkimiseksi. Katnissin isä menehtyi hiilikaivoksen rähjähdyksessä ja Katniss kantaa vastuuta äidistään ja pikkusiskostaan Primistä.

Nälkäpeliin osallistujat arvotaan 12-18-vuotiaiden joukosta. Jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan mukaan poika ja tyttö. Näin saadaan kasaan 24 pelaajaa. Pelaajat pakotetaan vaativiin luonnonolosuhteisiin. Tarkoituksena on tappaa kanssakilpailijat mielellään siten, että Capitolin yleisö saa hyvää viihdettä. Pelinjärjestäjä voi kontrolloida peliä muun muassa muuttamalla alueen lämpötilaa tai aiheuttaa poikkeustilanteen yleisön mielenkiinnon takaamiseksi. Koitoksesta viimeisenä henkiin jäänyt pelaaja voittaa.

Katnissin kyvyt joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa. Vyöhykkeen 12 poikapelaajaksi arpa arpoo leipurin pojan Peetan. Vastus ei ole helppo, koska Peeta antoi Katnissille leipää, kun hän sitä hädässään tarvitsi isän kuoltua. 

Odotin tätä kirjaa pitkään kirjastosta enkä ihmettele sen suosiota. Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja elin vahvasti pelissä mukana. Onneksi minun ei tarvitse odottaa kovin kauan ainakaan toisen osan saamista käsiini. Kolmas osa onkin asia erikseen. Elokuvaa en ole nähnyt enkä välttämättä haluakaan nähdä. Pelkään, että siinä kävisi niin kuin ensimmäisen Harry Potter-elokuvan kanssa aikoinaan eli elokuva ei vastaa riittävästi mielikuviani maailmasta, henkilöistä ja pienistä yksityiskohdista, jolloin keskityn enemmän mielikuvieni eroihin kuin itse elokuvaan, vaikka se olisi muuten hyvin toteutettu filmatisointi kirjasta.  

   

Sarita Skagnes: Vain tytär

Vain tytär on Sarita Skagnesin selviytymistarina ja omaelämäkerta intialaisessa kulttuurissa elämisestä ja siitä irrottautumisesta.

Intialaisessa kulttuurissa tyttäriä ja naisia ei arvosteta. Vain pojilla on merkitystä, koska he pysyvät suvussa, jatkavat sukua ja tuottavat perheelle kunniaa. Naiset ovat miesten omaisuutta ja naiset eivät saa asettua miestä vastaan tai tehdä mitään päätöksiä. Niskurointi on häpeällistä ja rangaistus voi olla miten julma tahansa. Yhteisön silmissä ei saa menettää kunniaansa ja kunnia voidaan palauttaa kunniamurhalla.

Sarita eli Satwant jätetään Intiaan tädin palvelijaksi vanhempien ja muiden sisarusten muuttaessa Norjaan. Sarita vaihdetaan poikaserkkuunsa, että hänen perheensä saa perillisen. Tädin luona elämä on yhtä helvettiä, kun Saritan serkut raiskaavat hänet. 16-vuotiaana Sarita muuttaa Norjaan, mutta hän ei tunne kuuluvansa perheeseensä. Saritan sikhi-isä on autoritaarinen, seksiaddikti ja väkivaltainen psykopaatti, joka korostaa perinteistä intialaista kunniakäsitystä. Perheen äiti on isän sätkynukke ja kaikki pelkäävät häntä enemmän tai vähemmän.


Norjassa Sarita huomaa, että naisella on länsimaissa oikeus päättää itse omasta ruumiistaan ja tehdä itse elämäänsä koskevia valintoja, esimerkiksi valita itse poikaystävä pakkoavioliiton sijaan. Sukulaisten mielestä Saritalle on kasvanut norjalaiset vapauden siivet ja hän on todella röyhkeä ja häpeämätön noustessaan lopulta isäänsä vastaan. Hän vastustaa avoimesti vanhempiensa ei-pohjoismaisia perinteitä ja isänsä väkivaltaisuutta. Perhe ei hyväksy sitä, että Sarita kertoo ulkopuolisille perheen ongelmista. Kun Sarita saa norjalaisen poikaystävän eikä halua tulla enää kotiin hakattavaksi poliisi joudutaan useasti kutsumaan paikalle. Isä varjostaa tytärtään koko ajan ja haluaa ampua tämän perheen kunnian nimissä. Tukijoiden avulla Sarita pääsee irti suvustaan eikä saa enää koskaan olla heidän kanssaan tekemisissä. He pääsevät naimisiin ja uusi perhe ottaa turvallisuutensa takia uudet henkilöllisyydet. Sarita saa myös viralliset paperit, joita hänellä ei ennen ollut ja pystyy jatkamaan taas opintojaan kohti työelämää. 


Kirjan lopussa on mielenkiintoisia tilastotietoja naisten ja tyttöjen asemasta Intiassa. Surulllista luettavaahan tämä aihe on, mutta minua lohduttaa, että Sarita sai vapauden, uuden norjalaisen perheen ja pääsi pois isänsä alistuksesta, kertoohan hän itse tarinansa. Minua kuvottaa se kuinka kunnian nimessä voidaan vaijeta, valehdella ja tehdä kaikkia kamaluuksia ihmisille. Onneksi maailmassa on ihmisiä ja järjestöjä, jotka jaksavat taistella vallitsevien olosuhteiden parantamiseksi.

Erin Morgenstern: Yösirkus

Tämän kirjan löysin Nenä kirjassa blogin kautta. Nyt kirjan luettuani tutustuin kunnolla Norkun postaukseen ja totean, että jaamme aika samankaltaiset tuntemukset kirjasta. Tästä on vaikea kirjoittaa, vaikka lukeminen oli helppoa ja hyvin etenevää. Olen lukenut ennen blogiaikaa paljon fantasiakirjallisuutta, mutta tämä tuntui raikkaalta, uudelta, kiinnostalla tavalla mystiseltä ja oudoltakin.

Nimensä mukaisesti yösirkus on auki vain öisin. Se avautuu auringon laskiessa ja sulkeutuu juuri ennen sarastusta. Sirkuksesta ei osaa sanoa mistä, milloin ja mihin se ilmestyy. Siruksessa on toinen toistaan hienompia telttoja. Värimaailma on ulospäin mustavalkoinen, harmaa ja vähän punainen.

Kirja sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Nuoret taikurit Celia ja Marco kilpailevat toisiaan vastaan pelissä, johon he ovat tahtomattaan sidottuja. Molemmat ovat valmistautuneet kohtaamiseen tahoillaan Celia isänsä, Marco harmaapukuisen miehen, jota pitää isänänään  valmennuksessa. Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa, mutta he eivät tiedä, että voimia ja luovuutta vaativa kilpa päättyy vain vastustajan kuolemaan. Tilanteesta ulospääsyyn vaaditaan ennennäkemätön voimanponnistus ja Bailey maalaispojan apu. Kohtalon muuttaminen vaatii tietysti taikuutta.

Mielestäni kirja on tosi hyvä. Se on kaikkea sitä mitä takakannen teksti lupaa. Ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka vetoaa kaikkiin aisteihin. Ympäristön kuvaus tekee lukemisesta helppoa se on kaunista, mutta ei yhtään puuduttavaa. Minä ainakin elin mukana tarinassa loppuratkaisuun asti, jota en osannut arvata etukäteen.