Chad Harbach: Pelin henki

Henry Skrimshander saa baseball-stipendin itärannikon maineikkaaseen Westish Collegeen. Mike Schwartz, Henryn opiskelukaveri ja koulun baseball-joukkueen kapteeni auttaa Henryä kehittymään paremmaksi pelaajaksi. Henry on luonnostaan lahjakas polttaja, mutta lyöminen vaatii hiomista. Hintelä ruumiinrakenne pakottaa hankkimaan massaa rankalla treenillä. Henryn huonetoverina on siisti ja rauhallinen Owen Dunne. Ainakin koulussa hän on avoimesti homoseksuaali, johon muut suhtautuvat suvaitsevasti, asiasta ei tehdä numeroa, mikä on mukavaa. Näiden kolmen nuoren lisäksi keskushenkilöinä ovat koulun rehtori Affenlight, ja hänen tyttärensä Pella. Tarinaa kerrotaan näiden henkilöiden näkökulmasta, kun heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa.

Pidän urheilusta kovasti, ainakin penkkiurheilijana, joten baseball-maailma ei haitannut minua yhtään. Se tuntui erilaiselta maailmalta, johon on helppo uppoutua, vaikka ei lajista juuri mitään tietäisikään. Ystävyys, henkinen kasvu ja itsensä löytäminen ovat tässä kantavia teemoja. Pidän tässä näkyvästä amerikkalaisuudesta, vaikka en sitä sen suuremmin ihaile. Tarina jaksaa innostaa lukemaan ja minulle tämä oli hyvä lukuromaani. Henkilöt ovat vahvasti omanlaisiaan persoonia, heillä kaikilla on omat ongelmansa, vahvuutensa ja puutteensa. Turhin henkilö on mielestäni Pella, joka vain ilmestyy monen vuoden jälkeen kuvioihin, isin luo, kun elämä potkii päähän. En olisi kaivannut tähän naishahmoa välttämättä ollenkaan. Koin Pellan jotenkin päälleliimatuksi, väkisin mukaan survotuksi hahmoksi.

Vaikka tarina on kiinnostava, teksti sujuvaa luettavaa ja lähes kaikki henkilöt ovat kiinnostavia täytyy mainita, että loppupuolella koin hetkittäin lievää tyhjäkäyntiä. Suurin pettymys minulle oli kuitenkin loppu tai loppua edeltävät tapahtumat. Minulle ei auennut, miksi täytyi tehdä niin kuin tehtiin. Tämä oli kuitenkin hyvä lukukokemus ja lukisin mielelläni lisää samantapaisia romaaneja.

****

Riikka Pulkkinen :Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiris Lempivaara on koulupsykologi, joka rakastaa suklaata ja korkokenkiä. Kun seitsemän vuotta kestänyt suhde Antin kanssa päättyy, jätetyksi tullut Iiris kehittää self help -terapiamuodon, johon olennaisena osana kuuluu ongelmien hallinta suklaan avulla. Elämän uudelleen järjestelyssä auttaa kahdeksankymppinen Marja-Liisa naapurista, ja lapsuuden ystävä Elina.

Minun ei pitänyt aluksi lukea tätä. Varasin tämän kirjastosta kolmesta syystä. Halusin lukea jotain kotimaista, jota luen liian vähän, jotain nopeaa, mihin ajattelin tämän sopivan ohuutensa takia, ja jotain Riikka Pulkkiselta. Tämä on ilmeisesti hyvinkin erilainen kuin hänen aiemmat romaaninsa, joita en ole lukenut.

En ole enää moneen vuoteen pitänyt hömppäkirjoista. Olen huono kirjojen genrejen kanssa. Tämän jälkeen en ole hömpästä yhtään sen enempää innostunut. Lainatiskillä kirjaston ihminen sanoi, että tämä on niin ohut, että sen lukee yhdeltä istumalta yhdessä illassa. Niin minäkin luulin. Tämän piti olla nopea välipala. Kirjan lukeminen ei ollut minulle mikään nautinto, mutta halusin lukea sen kuitenkin loppuun, mihin meni useampi päivä. Välissä aloitin jo lukupinon seuraavaa kirjaa. Ymmärrän kyllä, että toiset voivat tästä pitää paljonkin. Minä koin kirjan liian pinnalliseksi, turhaksi ja tylsäksi. Anteeksi. Ajattelin, että onko minussa jotain vikaa, kun tämä ei uppoa. Mutta hyvällä tahdollakaan en pitämyt tästä. Pulkkinen osaa kyllä kirjoittaa, siitä se ei jää kiinni. Voisin joskus kokeilla häneltä jotain muuta.

*

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Naimapuuhia -kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun college-/yliopistomaailmaan. Sen keskushenkilöitä ovat romaanin alussa valmistumisen kynnyksellä olevat nuoret Madeleine, Leonard ja Mitchell. Madeleinen tutkielman aiheena on 1800-luvun englantilaiset avioliittoromaanit. Hänen tarkoituksensa on panostaa opiskeluun täysillä, mutta rakkautta pohtiessaan Madeleine ajautuukin rakkauskiemuroihin. Semiotiikka 211- kurssilla Madeleine tutustuu kiinnostavaan Leonard Bankheadin. Heidän suhteensa on intohimoinen ja syvällinen. Leonard on maanis-depressiivinen ja hänen sairautensa aiheuttaa suhteeseen haasteita. Leonardin kunto romahtaa ja edessä on pitkät sairaalajaksot ja runsaasti persoonaan vaikuttavia mielialalääkkeitä.

Madeleinen ja Mitchellin suhde on aikaisemmin mennyt poikki. Mitchell uskoo kuitenkin, että heidät on tarkoitettu toisilleen. Mitchell haluaa, että he olisivat taas paremmissa väleissä. Collegen jälkeen Mitchell haluaa nähdä maailmaa ja etsiä itseään. Hän lähtee matkalle ystävänsä Larryn kanssa useammaksi kuukaudeksi. Matkalla Mitchell oppii uutta paitsi itsestään, myös Larrysta. Mitchellin tarkoituksena on matkan alusta asti käydä Intiassa. Hän päätyykin hyväntekeväisyystyhön itse Äiti Teresa esimerkkinään. Matkansa varrella Mitchell pitää Madeleineen yhteyttä kirjeitse ja palatessaan Amerikkaan Madeleinen ja Leonardin suhde on jälleen karikkoinen ja Madeleine tarvitsee ystävänsä tukea selvitäkseen elämässä eteenpäin.

Minulla oli tämä aiemmin lainassa, mutta en silloin paneutunut siihen kunnolla, mutta onneksi lainasin tämän tiiliskiven uudestaan, ja lukeminen osoittautuikin mielekkääksi ja tarina eteneväksi. Kaikki keskushenkilöt olivat erilaisia ja riittävän kattavasti kuvailtuja. Päähenkilöiden lisäksi nuorten vanhemmat kiinnostivat myös. Madeleine on hyvätaustainen ja hänen vanhempansa auttavatkin erilaisissa vaiheissa, esimerkiksi taloudellisesti. Madeleinen suojeleva Phyllida-äiti ei erityisemmin pidä Leonardista tai kaikista nuorten ratkaisuista, mutta on aina valmis auttamaan keinolla tai toisella. Olisin mielelläni lukenut enemmän Mitchellin matkasta ja hieman vähemmän Leonardin sairaudesta. Minua olisi kiinnostanut myös lopuksi kappale siitä, mitä kaikkea nuorille tapahtui, esimerkiksi viiden vuoden päästä.

Naimapuuhia ei ollut minulle täydellinen, mutta niin hyvä, että sopivassa välissä voisin lukea toisenkin Jeffrey Eugenidesin kirjan.

****      

John Boyne: Kuudes mies

Kuudes mies on kolmas Boynelta lukemani romaani. Tällä kertaa kertojaäänenä on 20-vuotias Tristan Sadler. Hän taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Iso-Britannian puolesta. Koulutusjakson aikana, Aldershotissa, Tristan tutustui Williin. He olivat samassa koulutusryhmässä, nukkuivat vierekkäisissä sängyissä ja ystävystyivät. Sodan keskellä Will julistautuu aseistakieltäytyjäksi ja hänet teloitetaan petturina. Syyskuussa 1919 Tristan matkustaa junalla Lontoosta Norwichiin, Willin kotikaupunkiin. Hän haluaa palauttaa Willin Marian -siskolle nipun rintama-ajan kirjeitä, mutta se on toissijainen syy hänen vierailulleen. Tristan kantaa sisällään salaisuutta, jonka toivoo pystyvänsä paljastamaan Marianille. Heidän istuessaan kahvilassa ja kävellessään pitkin katuja Tristan palaa Willin ja hänen yhteisiin hetkiin. Hän kertoo läheisen ystävyyden onnesta, epätoivon hetkistä Pohjois-Ranskan taisteluhaudoissa ja syyn siihen, miksi hänestä tuli kuudes mies.

Boyne on yksi lempikirjailijoistani. Minulla oli ladattuna tähän paljon odotuksia. Sain koskettavan, kiinnostavan, taitavasti kirjoitetun lukuelämyksen. Minulle teksti oli helppolukuista, otteessaan pitävää ja tarina eteni mukavasti. En ole sotakirjallisuuden ystävä, mutta tässä millään siihen liittyvällä mässäilty. Suomennos on hyvä ja kansi todella kaunis.

*****

Grace McCleen: Ihana maa

Judith McPherson on 10-vuotias jehovan todistaja. Hän asuu isänsä kanssa. Äitiään Judith ei ole koskaan nähnyt, koska tämä menehtyi vaikeaan synnytykseen. Judith ajattelee, että isä ei rakasta häntä sen takia, ja on siksi usein vihainen, surullinen ja ankara. He eivät keskustele paljon välttämätöntä enempää eivätkä näytä tunteitaan. Uskonto näkyy vahvasti heidän arjessaan. Raamattua luetaan ja pohdiskellaan päivittäin, usein lauantaisin käydään jakamassa lehtisiä ja saarnaamassa, ja sunnuntaisin seurakunnan kokouksessa.

Ihana maa on Judithin askartelema mielikuvitusmaailma hänen huoneensa lattialla. Sinne Judith pakenee yksinäisyyden, koulukiusaamisen ja hankalan isäsuhteen ongelmia. Judith askartelee ihanaan maahan lumisateen, ja kun todellisessa maailmassa alkaa sataa lunta, Judith uskoo saaneensa ihmeen aikaan Jumalan pikku apulaisena. Ihmeet, joita Judith mielestään saa aikaan ovat hänelle täyttä totta, vaikka muut eivät niihin uskokaan. Pikku hiljaa heidän elämäänsä kasaantuu vastoinkäymisiä, joista Judith syyttää kykyään tehdä ihmeitä ja tuntee syyllisyyttä. Tuntuu, että ongelmista ei ole ulospääsyä ja mielikuvitus ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa.

Judith on tunteita herättävä päähenkilö. Hän on kiinnostava ja sympatiaa herättävä tyttö. Hänen kertojaäänensä on lähelle tuleva ja uskottava. Kiusaaja Neil saa minulta kuitenkin ymmärrystä, vaikka kiusaaminen on kaikissa muodoissaan, ja kaikista syistä, väärin. Vaikka minua on kiusattu, ajattelen, että kiusaamisen taustalla on aina joku syy. Neil ei voi valita kasvuolosuhteitaan ja on ymmärrettävää, että paha olo on helpoin purkaa erilaiseen henkilöön, tässä tapauksessa erilaisen vakaamuksen omaavaan henkilöön.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Kielen ei tarvitsekaan tavoitella uutta ja ihmeellistä, kun tarina kerrotaan lapsen silmin. Kirjan kansi sopii hienosti tarinaan ja tekstin fontti on mukavan suuri ja kappaleet lyhyitä, muutaman sivun mittaisia. Kirjan lukee huomaamattaan loppuun, vaikka ei se aiheensa puolesta olekaan mikään välipalakirja.

Kiinnitin kirjaan huomiota aiheensa vuoksi. Tiedän muutaman kyseistä uskontoa tunnustavan ja sekin lisäsi kirjaan kohdistuvaa mielenkiintoa. Jos minulla ei olisi ollut mitään käsitystä kyseisestä uskonnosta olisin todennäköisesti ihmetellyt muutamia asioita, tehtyjä valintoja. Kiinnostusta herätti myös se, että kirja on omaelämäkerrallinen. Lukija saa toki itse pohtia, mikä on kirjailijan omasta elämästä ammennettua, ja mikä väritettyä tarinaa.

****

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Punainen kuningatar on toinen osa Ruusujen sota- kirjasarjassa. Se sijoittuu 1400-luvun englantiin ja keskeisessä roolissa on yleensä vahva naishahmo, jonka näkökulmasta tarina etenee. Margaret Beaufor, Lancasterin suvun perijätär naitetaan 12-vuotiaana onnettomaan avioliittoon Edmund Tudorin kanssa. He saavat pojan, Henrik Tudorin. Vaikka Margaret jää pian perillisen jälkeen leskeksi, ja menee uusiin naimisiin ainakin kahdesti, miesten kaatuessa valtataisteluissa, Henrikistä tulee Margaretin kunnianhimoisen suunnitelman keskipiste. Hänen elämänsä tärkein päämäärä on nostaa Henrik valtaistuimelle, jonne Henrik syntyperänsä ansiosta on alusta asti kuulunut. Margaret haluaa kostaa ja kääntää kohtaamansa koettelemukset omaksi edukseen. Kaikki häntä halveksineet saavat katsoa häntä ylöspäin, nähdä hänet Englannin kuninkaan äitinä.

Juonessa keskitytään Margaretin suunnitelmien toteutumiseen, juonitellaan, valmistaudutaan taisteluun, taistellaan vallasta, jotkut kääntävät takkia, kun se on hyödyllistä, suunnitellaan avioliittoja ja kostoa milloin mistäkin syystä. Luin sarjan ensimmäisen osan Valkoinen kuningatar toissa vuonna ja nyt halusin lukea tämän ennen keväällä suomeksi ilmestyvää kolmatta osaa. Minulla oli tämä aiemminkin lainassa, mutta vasta nyt aloin lukemaan tätä, ja luin kyllä mielenkiinnolla. Onneksi tässä oli mukana tapahtumia myös edellisestä osasta, koska muuten en olisi muistanut henkilöiden keskinäisistä suhteista juuri mitään, ja olisin todennäköisesti ollut juonikuvioista ulkona, lukeminen olisi ollut hankalampaa. Tässä oli vähän niin kuin vanhaa tuttua ja uutta yhdessä, kun tapahtumat kerrottiin eri naisen näkökulmasta.

Henkilöiden kuvailussa, tai tarinankerronnassa ei ollut moitteen sijaa, vaikka en keneenkään henkilöön ihastunutkaan. Jotenkin jäi tunne, että pidin ensimmäisen osan keskushenkilöstä, Elisabet Woodvillesta, enemmän kuin Margaret Beauforista. Alussa tunsin sääliä Margaretia kohtaan, hänen kovan kohtalonsa ja äitinsä kylmän suhtautumisen takia. Myöhemmin Margaretin pakkomielteisyys tavoitteensa toteutumista kohtaan alkoi ennen kaikkea ärsyttää. Hän ajattelee taistelevansa oikeutetusti kruunusta pojalleen, vaikka Henry joutuu lähtemään maanpakoon Ranskaan Jasper setänsä kanssa, Margaret uskoo vääjäämättä tavoitteeseensa täyttää poikansa ennalta määrätty kohtalo.

Nurinasta huolimatta, tykkään Gregoryn tavasta kirjoittaa historiallisia romaaneja, ja luen sarjan suomennetut osat jatkossakin. En välttämättä odota sarjan uutta osaa kaikkein palavammin kevään uutuuskirjoista, mutta odotan kuitenkin.

***

Eve Hietamies: Yösyöttö

Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämässä kaikki näyttäisi olevan mallillaan. Asuntolaina, viimeisillään raskaana oleva Pia-vaimo, ja uusi isompi auto hankittuna perheenlisäyksen johdosta. Naistenklinikan edessä unelma ydinperheestä särkyy, kun Pia ilmoittaa ettei pysty tähän ja hyppää taksiin. Antti jää yksin seisomaan tuhisevan käärön kanssa.

Pian Antti löytää itsensä tiskirättikerhosta, muskarista ja leikkipuiston laidalta. Naiset luovat aina arvioivia katseita, kun äitiä ei näy. Onhan se inhottavaa olla ainut mies naisten keskellä, mutta neuvolan Outi käski verkostoitua. Paavo nauttii toisten lasten seurasta ja Ennin seura ja yhteinen tekeminen saa pitkät iltapäivät kulumaan vähän nopeammin.

Antin ja Paavon tukena ovat Reposet naapurista, isä ja kehitysvammainen veli Janne, joka muistaa ettei Paavoa saa nostaa. Onhan Antilla yksi läheisempi työkaveri ja tenniskaveri, mutta ei heitä ehdi paljon tavata. Mihin Paavon muka laittaisi? Pia on suljetulla osastolla eikä halua tavata heitä. Pian Armi-täti ilmestyy kuvioihin ja kertoo Pian voinnista, tapaamisesta ei kuitenkaan tule mitään. Pia ei jaa hänen kanssaan arjen iloja ja suruja. Antti on Paavon kanssa kaksin. Elämä pyörii samaa arkista kaavaa. Hän rakastaa Paavoa yli kaiken, vaikka onkin välillä hirvittävän yksin, yksinäinen.

Minulle yösyöttö oli ajatuksia herättävä kirja. Se oli uskottavasti kirjoitettu ja nopealukuinen. Ennen tätä yritin lukea Piin elämää, mutta en pitänyt siitä yhtään, joten jätin kesken. Oli mukava lukea jotain niin paljon helpommin etenevää. Nyt haluan lukea jotain ihan muuta, mutta sopivan välin tullessa tartun ehkä Tarhapäivään.